Tänään Itella toi ilmoituksen postiennakosta. Rakennuslupa on tullut postiin! Hintaa sille kertyi reilu 700€. Tähän asti on tehty maatöitä, pääpiirustuksia ja muita omasta rahasta, mutta taitaapa olla kohta se hetki kun pitää alkaa nostamaan lainaa.
Sähköinen posti taas toi sähköpiirrustukset hyväksyttäväksi. Täytyy sanoa että ihan hirveesti en kyllä niistä tajua! Ainakin jotain pistorasioita oli tullut lisää ja mä en ainakaan löydä sitä pääsisäänkäynnin ulkokuistin pistorasiaa, että ehkä se tosiaan jäi laittamatta. Täytyy lisätä. Mun silmääni näytti lähinnä että joku on ottanut meidän pohjapiirustuksen ja laittanut sinne pieniä ötököitä tuntosarvineen (ilm. rasioita ja rj45-juttuja ja muita) ja sitten piirtänyt viivoja sinnetänne 3-vuotiaan näkemyksen mukaan. Onneksi kaveripiiriin kuuluu pari sähkäriä, josko joku niitä vilkaisisi ja sanoisi että joo ihan hyvältä näyttää, tai että herraisä, ihan järjetön plääni! :)
Tänään vaeltelin Ikeassa kuluttamassa aikaa ja tutkiskelin kaikenlaisia sisustusratkaisuja. Paljon hyviä ideoita tarttui mukaan. Tavaraa onneksi tarttui vähän vähemmän, sain kulumaan 5,48€ ja isäntä oli melko varma summan kuultuaan, että siinä on pilkkuvirhe! Kevät on ollut todella leuto ja pajutkin puskevat pajunkissoja. Kohta alkaa syyhyttää viherpeukaloa ja toivottavasti en haksahda mihinkään hätiköityihin istutusostoksiin.. Pitää kuitenkin koittaa se talo pinnistää ihan ensin. Mutta hurjaa miten asiat etenee ja tajusin että jo parin kuukauden päästä meillä alkaa maatyöt! Tonttihan tosiaan varattiin ja ostettiin jo yli vuosi sitten, joten tämä on ollut tämmöistä hissuttelua tähän asti. Tule jo kevät!
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
lauantai 22. helmikuuta 2014
Rakennuslupa haussa
Perjantaina kävin tiputtamassa kuntaan rakennuslupahakemuksen. Tarkistuskuvissa ei ollut huomauttamista, joten tuskin nytkään mitään tulee. Muutoksia meille tuli tarkistuskuvista vain vähän, ovien leveyksiä lähinnä ja yksi arkkitehdiltä unohtunut ikkuna lisättiin. Kodinhoitohuoneen ikkuna olisi pitänyt siirtää oven viereen, mutta se oli jäänyt kanssa muuttamatta. Me pitkään sitä pohdittiin ja alunperin olin tämän sijainnin kannalla, joten siihen se nyt sitten jäi. Samoten kurasyöpöstä luovuttiin.
Rakennuslupahakemukseen olisi pitänyt liittää kopio tontin kauppakirjasta ja kopio asemakaavasta (kaavakartasta). Kopioin edellisenä päivänä töissä nämä, mutta unohtuivat töihin tietenkin. No sitten skannasin ne kotona mutta meidän printteristähän oli muste loppu.. Naapuriin siis menin printtaamaan perjantaiaamuna näitä, mutta heiltä loppui muste myös kesken! Eli kopiot jäi saamatta. Menin sitten alkuperäisten kanssa kunnanvirastolle ja selitin kopiohässäkän ja kysyin että josko voisivat nämä kopioida täällä. Hetken katsoivat mua että eikös tämä ole kaupungin tontti..? Kyllä juu on. No onhan heillä sen kaavakartta sitten olemassa ja kauppakirja tontistakin itsellään, ei niitä tarvitse kopioida enää! Ulkoiluvälinevarastostakin oli puhetta, sellaistahan meillä ei ole piirretty mihinkään, ei ole käynyt edes mielessä piirtää. On ajateltu että tehdään sitten joskus "post lottovoitto" autokatos ja varasto, ja joku puuliiteri/vaja tarvii kuitenkin tehdä. No nehän tietty pitäisi olla lain mukaan.. No sovittiin vaan että he kirjoittavat ylös että tulossa on ulkovälinevarasto/liiteri. Näin se sujuu maalla! :)
Rakennuslupaa varten käytiin myös hakemassa ainoalta rajanaapurilta puolto rakennushankkeelle ja kuultiin että meitä vastapäätä oleva tontti on myyty. Joku keski-ikäinen pariskunta sitä oli käynyt katsomassa kuulema. Meidän naapurit vaikuttavat oikein mukavalta perheeltä. Kesällä perheen tytöt moikkasivat reippaasti kun oltiin tonttia raivaamassa. Muutkin alueella ovat nuoria perheitä, ja ne keitä on ehditty tavata ohimennen, vaikuttavat kivoilta.
LVIS-alkupalaveri pidettiin myös viime viikolla. Alustaviin piirustuksiin menee noin kaksi viikkoa. Nyt pitäisi sitten jo käydä katsomassa sähkörasioita jne, jotta voi sitten pyytää urakkatarjouksia. Mitään yyberhienoa ei tarvitse olla mutta mitään Jussi-rasioita ei kyllä tule. :D Valaistus on aika pitkälti ajateltu ledeillä tehtäväksi ja himmennyskytkin halutaan olohuoneeseen. Mukavampi sitten katsoa elokuvaa tai nauttia takkatulesta. Pistorasioita yritettiin survoa joka paikkaan mutta tädin kanssa juteltuani hoksasin että kuistille jäi rasiat laittamatta. Ulkolyhtyjä ja jouluvaloja varten olisi kiva ettei tarvii jatkoroikkaa sisältä kiskoa sitten.. Tämäkin oli kokemuksen tuoma kommentti ja hyvä sellainen!! Yksi kaveri muistutti ovikellosta, joka heillä oli unohtunut. Terkut vaan S ja O jos joskus tätä luette, meillä se kirjattiin suunnitelmaan :D
Nyt alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua koko homma. Viime kesänä oli tontinraivausta ja semmoista, eikä talomallista tai valmistajastakaan ollut vielä tietoakaan. Mitä enemmän niitä piirustuksia katsoo nyt, niin sitä kodimmalta talo alkaa tuntua.

Keittiöstä ei tule tuollaista, mutta saareke siihen kyllä tulee. Hyvä ystävämme on keittiösuunnittelija ja heidän firmasta tulee keittiökin. Vaikka itselläni muuten on hyvin silmää pohjakuville ja avaruudellinen hahmottaminen onnistuu niin täytyy kyllä sanoa, että keittiön kohdalla oli hyvä että meillä on oikea ammattilainen tekemässä. Tuli kyllä semmosia "huikeit idiksii" että en olis ikinä itse keksinyt! Kiitos vaan M :)
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Asta-messut
Saatiin talotoimittajalta vapaaliput messuille ja tottakai siellä kului aikaa (ja yks kaljakin). Oli kiva kierrellä kun oli oikeasti sanoa että meille tulee talo. Nyt oli kyllä sikäli hyvä vaihe käydä, että pystytään pyytämään rauhassa tarjouksia ja nähtiin paljon kaikkea semmoista mitä ei oltu vielä ehditty miettiä.
Meillehän tulee 80cm porrastus ja paljon on mietitty rappuasiaa. Tähän asti on ajateltu että tehdään itse, mutta kun näki messuilla rappusia (ja niitä oli paljon) niin tuli mieleen että voishan sitä pyytää tarjoukset irtorapuistakin. Kaiteen tarvitsee kanssa, ja ehkä semmoinen maitolasikaide olisikin kevyemmän näköinen vaihtoehto kuin kiinteä seinän tapainen kaide. Irtoraput voisi kanssa olla ilmavamman näköiset, meillehän tulee kahdet raput joten ei hullumpi idea yhtään. Ei olisi yhtä massiiviset ja raskaat kuin harkoista tehdyt. No saa nähdä mitä ne sitten MAKSAA, se varmaan sitten ratkaisee kanssa aika paljon!
Tarjous meinataan pyytää myös yhdestä firmasta mikä tuottaa rännit, lumiesteet, kattotikkaat ja muut vastaavat kilkkeet. Mielenkiintoista kuulla että mitä ne kaikki maksaa, ei ole oikein ehtinyt kamalasti niitä edes miettiä. Lisäksi katseltiin lattiamateriaaleja (vinyylikorkki lähinnä), ja poistoilmalämpöpumppuja. Meidän energialaskelmathan on tehty Niben F470 mallille joka riitti niukkanaukka, mutta ei ole oikein hahmotettu että mikä merkittävä ero on tähän uuteen Nibe F750 malliin. Niin siis hinnan lisäksi. Edustaja ständillä kertoi kyllä hyvin eroista ja oli vakuuttava niinkuin työhönsä kuuluukin. Koko toimintaperiaatehan on näissä ihan eri, mutta jäämme tosiaan miettimään että mitä tehdään, kumpi pumppu tulee. F750 vaatii sitten tietty vielä lisäksi SAM40 tuloilmayksikön että kustannukset nousee reilusti. Sitten taas säästöä käyttökuluissakin pitäisi tulla reilusti. Will see..
Oltiin jo lähdössä kun päätettiin vielä poiketa Gigantin ständillä. Liesituuletin on meillä ollut ihan valtava ongelma kun saareke on, mutta ei haluta (=mies ei haulua) kiinteää hormia. Ollaan kuolattu Savon tasosta nousevaa liesituuletinta, siis tätä mallia. Ongelmahan on että sen ovh on hieman yli kaksi tonnia joten muita ratkaisuja on todellakin mietitty. Kaikki katosta laskettavat (hormittomat) ratkaisut menee kuitenkin lähemmäs 1500 euroa joten soijaa on pukannut. Tuo Savo olisi kaikkein parhaan näköinen, mutta se hinta..
Yllättäen Savon edustaja oli Gigantin ständillä paikalla ja huokailtiin siinä hetki. Myyjälle heitin että no laitapa tiukka hinta tolle tuulettimelle, jos otetaan koko keittiön kodinkoneet teiltä. Myyjä todella laskikin sitten niin hyvän hinnan että kaupat tehtiin! Tuuletin tarttui siis 1500€ hintaan mukaan ja lisäksi ostettiin muutkin kodinkoneet. Myös integroitu kaappipakastin, se toinen rahareikä, saatiin hyvään hintaan 700€ alennuksella. Kyllä vähän nauratti että taloakaan ei ole edes aloitettu vielä, mutta kodinkoneet on jo hankittu! Pesutornihan ostettiin jo pari vuotta sitten muuton yhteydessä, ja se on tarkoitus laittaa uuteen taloon.
Semmoiset messut tänä vuonna. Viime vuonna oli paljon enemmän sisustusjuttuja jotka silloin ei olleet ollenkaan ajankohtaisia. Tänä vuonna oli hirveästi pieniä talopakettifirmoja, jotka ei enää olleet ollenkaan ajankohtaisia! Mutta silti saatiin aikaa kulumaan. Ja opittiin paljon kaikenlaista. Ja rahaa meni. Ja metrilakua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)