keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Episodi Tekninen Tila

Ilmat alkaa olla niin kylmät että tarvii tosissaan saada se Nibe kohta asennettua, jos mielii että sisälle saa kattoon ruiskutettua tasoitteen. Samoin laatoitus vaatisi tasaista lämpöä. Niinpä minä olen temponut teknariin maalia. Tietty samalle ajanjaksolle sattuivat ensimmäiset yöpakkaset, joten lämmitintä piti huudattaa pienessä teknarissa, jossa ei ole kunnon oveakaan, vaan styroksi ja vaneri karmeihin ruuvattuna. Prosessi eteni jotenkin seuraavasti:

 Kaikki piuhat piti kääriä rullalle ja kerätä pois lattialta. 


Koko komeus peitettiin jätesäkeillä, myös jakotukit lattiasta. 

Sitten aloin maalata. Seinä meni kohtuu ok, samoin katosta tuli yllättävän siisti. Mitä nyt parissa kohtaa paperinauha oli jäänyt selvästi liian kuivaksi ja noussut kuprulle. Mutta tämä on vaan Teknari että ei haittaa. 

Noniin, lattiastakin pumpun kohta valmis! Seuraavana päivänä vedin koko lattian ja reaktio oli ihan vilpitön WTF?!?


Maali lähti hanskalla pyyhkimällä!! Mitä hittoa! Imuroin (siis oikeasti imuroin) maalin pois ja vedin uudestaan. Sama juttu. Ei helkkari.. Vedin lattian ohennetulla maalilla, ohentamattomalla ja vaikka miten. Lämpö pitäisi olla kohdillaan ja niin kaiken muunkin. Pohjat on vedetty hiomakoneella ja imuroitu tosi huolellisesti. Ihan parinkymmenen kirosanan jälkeen oli neljäs kerros maalia menossa ja nyt alkoi näyttää siltä, että maali pysyy. 


Töissä tietty työkaveri kertoi tekevänsä lattiapinnoitusta iltahommina, että OLIS VOINUT tulla vetään halvalla epoksit pintaan. Jos olis tiennyt pari viikkoa aiemmin. *huoh*


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tulta takassa!

Lauantaina menimme raksalle puoliltapäivin. Yllätys oli aivan mahtava kun saimme oven auki, takassa oli luukku! Pikainen soitto takkafirmaan ja saimme vahvistuksen, että tulet saa laittaa. Voi intoa ja voi ilon määrää! Minä hyppäsin siltä seisomalta takaisin autoon ja hurautin kauppaan. Tulitikkuja ja vaahtokarkkeja! Tunti meni siinä takan ääressä ja voi hitsit sentään että oli mahtavaa.



Istuttiin siinä vaan hiljaa ja ihailtiin liekkejä. Meidän talossa. Meidän takassa. Vuoroin käytiin ulkona katsomassa savupiippua ja sieltä tulevaa tuprahdusta, teki mieli huutaa naapureillekin että "Hei meillä on takka! Että jos ihmettelette että meiltä tulee piipusta SAVUA niin me vaan tässä poltetaan puita meidän uudessa takassa!" mutta ehkä se olisi ollut vähän kummallista :D


Vaahtokarkkeja söin niin että tuli jo huono olo. Mutta kyllä ne on hyviä! Etenkin kun on tikkukin omasta pihasta, omalta tontilta. Ja saa ne käristää omassa takassa :)

Viikolla oli timpuri käynyt vetämässä ekan kerroksen vesieristettä suihkuun. Makea tuoksu täytti koko asunnon ja kylpyhuone loisti vaaleuttaan. Hyvää työtä oli timpuri kyllä tehnyt. Tätä menoa tuntuu että meillä on kylppäri valmis ennen mitään muuta huonetta, päinvastoin kuin varmaan suurimmalla osalla rakentajista! Soitin vastaavalle mestarille ja hän olikin käynyt perjantaina omin päin katsomassa menoa ja tarkastanut vesieristeen samalla. Kaikki kunnossa siis! Seuraavan kerran sitten tarkastusta kun on koko kylppäri vesieristetty. Tarkistin senkin, että tiiliseinän saunan puolelle (lasiseinän alaosa) riittää pelkkä kosteussulku. Kiukaan takana kuulema vesieriste ei kestäkään semmoisia lämpötiloja. Lisäksi on hyvä että seinässä on toinen puoli "auki". Jos jostain syystä sattuisi vesieriste pettämään ja seinä kastuisi, niin pääseepähän kuivumaan saunan puolelta.

Hanakulmatkin niin kauniisti kierretty.

Valoisa kylpyhuone! 

Lauantaina nikkaroitiin loppuun meidän kesämökki. Ei vaan, siis puuvaja! Varmaan naapurit kummastelee että mikä ihmeen härveli pihassa pönöttää, mutta emännän suunnittelema laavumallinen puukatoshan se siinä! Uretaanista olin tehnyt huvinvuoksi kokeellisen kranssin kesällä, ja sen nostin vielä vajan koristeeksi. Ihmetelkääs sitä, korttelikyylät! :D Pressu vielä päälle niin avot, kyllä kelpaa.


Sunnuntaina minä sain kitattua teknisen tilan loppuun. Siitä ei todellakaan ole kuvia, niin oli huumori koetuksella niitten helkkarin paperinauhojen kanssa että meille todellakin tulee tasoitekaveri joka liippaa yli ruiskumömmöllä koko tönön. Tätä ei ihmisen psyyke kestä. Viiden neliön huone on jo tarpeeksi rankka aikaansaamaan itkupotkuraivarit ja äänekkään riidan. Tätä seurasi tunnin mykkäkoulu ja lopulta tilanteen ratkomiseen tarvittiin suklaata. Paljon. Onneksi mulla on mies joka ymmärtää hyvän päälle! (hyvä = vaimo, suklaa, tasoitemies)

Samalla kun allekirjoittanut peppuroi kittauksen ja hiomisen parissa, kunnostautui mies tarvikerintamalla. Ostamamme rasiapora, jolla kipsilevyseiniin piti porata sähkörasianreiät, ei suostunut menemään porakoneeseemme. Istukka oli kertakaikkiaan liian iso. Tädinmiehen repertuaarista lainattiin koko sarja erilaisia reikäsahoja, mutta juuri se 70mm puuttui. Mehän ostimme toki viikolla valmiiksi 70mm kokoisen, mutta se ei sopinut poraamme, eikä tämä reikäsaha sopinut Tädinmiehen istukoihin. Lopulta mies lähti 45km:n päähän lähimpään sunnuntaina aukiolevaan rautakauppaan, ja tuli takaisin 72mm eli sopivankokoisen reikäsahan ja meidän poraamme sopivan istukan kanssa. Pahaksi onneksi nämä eivät sopineet toisiinsa! Näin meillä oli siis kolme istukkaa ja kolme reikäsahaa. Kaksi istukkaa sopi meidän poraamme, mutta toiseen ei saanut kiinni sitä sopivankokoista reikäsahaa, eikä toiseen ollut oikean kokoista reikäsahaa. Sitten oli yksi epäsopiva istukka, mutta siihen olisi se oikeankokoinen reikäsaha mennyt. Tunti meni näitäkin räplätessä ja lopulta päätettiin tehdä reiät vähän liian isolla reikäsahalla. Mittailtiin ja kyllä se onneksi rasian peitelevyn alle jää ja seinässäkin pysyy.

Kuvassa mies lopulta levyttää seiniä. Kuvattu ihan vaan todisteeksi siitä, että kaiken sen säätämisen jälkeen me kyllä saatiin tehtyäkin jotain. 


Illan sininen hetki uuden kodin pihassa. Voin jo kuvitella ulkovaloja ja lyhtyjä sinnetänne! 

torstai 16. lokakuuta 2014

Väliseinien villat ja sisätöitä

Sähkömies on käynyt tekemässä loput asennukset ja on VIIMEIN siirrytty sisätöihin! Ulkoverhouksesta puuttuvat enää hölppien väliset koristepuut, nurkkalaudat, ikkunoista ja ovista smyygit ja pellit. Eli viime silausta vailla. Periaatteessa puuosia ei tarvitsisi tehdä tänä vuonna enää ollenkaan, mutta koska meillä on hyvät tellingit jäljellä enää vähän aikaa, meinaa mies nikkaroida hölppien välit vielä tämän kuun aikana. Päivät alkavat lyhentyä uhkaavasti, joten arkena ei ulkotöitä enää pysty tekemään juurikaan. Kun sahat ja systeemit saa viriteltyä ulos, ei sitä työaikaa ole jäljellä enää nimeksikään.

Muutoinkin on reilu viikko tässä tullut tehtyä - no ei mitään. Pimeyden myötä on jotenkin iskenyt turnajaisväsymys ja oltiin pois raksalta reilu viikko. Ihan kun vaan ei jaksanut mennä. Oli kyllä huono omatunto, mutta lopulta yllättävän vähän. On mukavaa, kun ei ole pakko olla siellä. Meillähän on se onnellinen tilanne, että saamme asua allekirjoittaneen "kotitilalla" asumiskulujen hinnalla. Ei tarvitse siis maksaa hillitöntä vuokraa rakennusaikana, eikä ole ajolähtöä jo myydystä edellisestä asunnosta. Luksus, josta nyt siis viikko nautittiin täysin rinnoin.

Timpurimme on satunnaisia päiviä käynyt ahkeroimassa. Ensin valmistuivat valut jakotukkien juureen ja alaslaskut kodinhoitohuoneen, suihkun ja saunan osalta. 


Jakotukki upotettuna seinään, alaosa valettuna. Tämä ulkoistettiin siksi, että seinän takanahan on meidän makuuhuone, alatasolla. Putket tulevat siis alatasolta asti ja valu piti tehdä "tyhjän päälle" seinän sisään. 

Khh, jakotukki vasemmalla. Myös katon alaslasku näkyy, koolauksen takana kuultaa sininen häyrynsulku ja vino sisäkatto joka nyt laskettiin samaan tasoon suihkun ja saunan alaslaskun kanssa.

Timpurille on myös jätetty kylpyhuoneen seinän tasoitus. Sähkärin käynnillä sovittiin mitä rasioita ja valoja mihinkin tulee, ja ne on nyt roilottu paikalleen ja valettu. Sen jälkeen tuli tasoite ja vihertävä kosteussulku. 




Minä olen "ahkeroinut" teknarin kanssa. PILP on jo tilattu, joten nyt pitäisi saada sille valmista tilaa tekniseen tilaan. Sähkökaappi on jo paikallaan, ja tälläinen näky kohtasi kun askartelin vanerisen teknisen tilan"oven" pois paikaltaan..


Siivoilun jälkeen härkää sarvista ja nauhoittamaan ja tasoittamaan.. Homma jota pidin itsestäänselvän simppelimnä, oli kuitenkin juuri niin hanurista kuin muistinkin kaikista niistä tehdyistä remonteista. Nauha jäi liian pintaan hiomista ajatellen alkuun, mutta minkäs teet. Ei se ihmettelemällä tekeenny, ja parin ekan nauhan jälkeen alkoi näyttää jo paremmalta. 


Mies villoitteli sisällä sillä välin. Ohessa pari kuvaa matkan varrelta, mutta nyt se villoitus on tehty! Aivan mahtavaa. Enää sauna ja se jää nyt odottelemaan vielä. 



Peltimiehiä ja sadevesisysteemejä on haastateltu/kilpailutettu. Kovin tuntuu olevan kiire kaikilla.. Hintahajontaakin on. Tässä siis lähinnä odotellaan nyt tarjouksia. Vesivekiltä tuli rännitarjous ja oikein kilpailukykyinen. Toinen tuli paikalliselta firmalta ja hintaa oli puolet enemmän. Peltiseppien piti tällä viikolla käydä mitoilla ja laittaa sitten tarjousta, mutta mitään ei ole kuulunut. Toinen murheenkryyni eli takka seisoo myös ilman luukkua, edelleen. Liikkeeseen (paikallinen saneeraus/sisustustarvikeliike) on soiteltu tiheään ja sieltä on kiitettävästi hoidettu asiaa. Kuitenkin vika on siellä Tulikiven päässä, kun yhteyden saaminen tuntuu olevan hankalaa. Tai lähinnä se vastaaminen. Liike ei siis ole saanut Tulikiveen yhteyttä, jotta puuttuva osa saataisiin meille tänne. Tai siis sinnepäin saa kyllä viestit menemään mutta Tulikivi ei vastaa mihinkään; sähköpostiin, viesteihin tai puheluihin. Ilmeisesti virallista reklamaatiota sinne on jo tehty, joten jatkoa odotellaan..

Semmoista tänne työmaalle. Viikonloppu on edessä ja työntäyteinen sellainen. Jos suinkin jaksan, niin päivitän työn hedelmiä sunnuntai-iltana!



tiistai 7. lokakuuta 2014

Konsultaatioviikot

Viimeisen viikon aikana ei ole meikäläisiä paljon raksalla näkynyt, hommissa meinaan. On tehty kaikenlaisia tukitoimia nimittäin. On kannettu kipsilevyjä, tuotu tasoitteita ja tarvikkeita, viety monta peräkärryllistä roskia ja mitä vielä. Viime torstaina tosin miehellä oli vapaapäivä ja kutsui isänsä vielä viimeiseen pinnistykseen ulkoverhouksen kanssa. Nyt se laudoitus on sitten valmis! Halleluja!! Enää puuttuu pellit ja smyygit, ja rännit. Tarjouksia on parikin tullut ränneistä, mutta paikalliselta peltisepältä vielä kysytään että mitä se ränneistä ottaisi. Ensi kesään jää sitten kuistien alapuoliset laudoitukset, siis katon alapinta. Lisäksi terassit ja kaiteet jäävät odottamaan. Jonkun lankun voi kaiteeksi lyödä jos muuttotarkastus sitä vaatii.

Perjantaista lauantaihin oltiin Isolla Kirkolla keikalla, miehen lempibändiltä on tullut uusi levy ja julkkarikeikalle oli liput varattu jo aikaa sitten. Hyvä, koska loppuunhan se oli myyty. Samalla saivat aivot hyvän tauon kaikesta raksahommasta ja taas sovittiin että mitään rakentamiseen liittyvää ei puhuta koko aikana kun ollaan poissa kotoa. Yövyttiinkin miehen parhaan ystävän luona, joten lepoa oli ihan pari päivää.

Sunnuntaina mentiin reippaina raksalle, mutta hommahan meni ihan lätinäksi. Saatiin päädyn hölppien välisiä koristelistoja laitettua vissiin kolme palaa, kun tädinmies karautti paikalle. Ruvettiin yhdessä perehtymään sitten kattoturvatuotteisiin, eli tikkaiden asennukseen. Mitään tolkkua siitä ei tullut, joten selvittelyt jatkuvat.

Jokseenkin samanaikaisesti tuli myös eräs pariskunta ihailemaan takkaamme. Heillä on takan hankinta edessä ja koska Kalla-mallista takkaa ei ole alueella missään toista, niin oltiin sovittu takkamyyjän kanssa että saavat tulla sitä meille katsomaan. Tuli juteltua muutenkin, aika saman ikäinen pariskunta ja rakentavat siihen muutaman kilometrin päähän. Talokin lähes samassa työvaiheessa!

Heti perään saapui ystäväni M, armoitettu keittiösuunnittelijamme. Miehensä kanssa tulivat 200km päästä kurkkimaan että mitä meidän raksalle kuuluu, ja lisäksi M tuli mittaamaan tarkistusmitat keittiöpiirustuksia varten. Piirrettiin lattiaan tulevat kaapinpaikat ja tepasteltiin niitä sitten siinä paikanpäällä. Kiva keittiö tulee!

No eikä tässä vielä kaikki. Sähkäri saapui vielä jonon jatkoksi ja viihtyi yli tunnin. Hänen kanssaan käytiin läpi vielä vessan ja kodinhoitohuoneen sähkörasioiden paikat, keskusten sijoittelu ja seinärakenne teknarissa ja mitä vielä muuta. Lopulta kello oli siis kuusi, ja lähdettiin takaisin kotio. Kolme lautaa tuli laitettua seinään koko päivänä. Huraa.. Mutta kyllähän noikin asiat piti sopia ja hoitaa.

Yhtä hyvin jatkui viikolla, sillä yksi työilta meni timpurin kanssa palaveeratessa. Sentään jotain on tapahtunut, sillä sähkärit on käyneet rasiat laittamassa loppuun! Nyt aloittaa sitten timpuri kodinhoitohuoneen, kylppärin ja saunan alaslaskuja, joten alkaa sielläkin tapahtua. Ja pitää sitä ihan oikeasti saada nyt itsekin tehtyä jotain. Teknari on nyt levytetty valmiiksi, joten huomenna timpuri valaa jakotukin juuren ja sitten minä alan kitata, hioa ja maalata teknaria. Tavoite olisi että PILPin saisi paikalleen 2vk:n päästä. Toimintaanhan sitä ei vielä saa, vasta lämmityksen sähköllä, mutta onhan sekin jotain. Lämpöä siellä tarvitaankin jo!

Rasioita paikallaan.

Keittiön seinä.

Valmis pääty! Hurraa :)