Pölyä on ilmassa aivan hurjasti.. Kipsilevy pölisee ja yskittää. Ovikuvassakin kamera ei meinannut millään tarkentaa itse oveen, kun valkoista kipsipölyä leijaili tähtäimeen jatkuvasti.
Kyllä on muuten saumalaastin valinta vaikeaa! Tässäkin on kolme oikein sopivaa laastia meidän laatoille. Yksi saa laatat näyttämään roosalta (ei kiva), yksi tummanruskealta (ei kiva) ja yksi beigeltä. Lopulta päädyin mahdollisimman harmaaseen valkoiseen, joka ei taita mihinkään. Lattialaatta kun on hieman eri sävyn beige, sopii seinälaattoihin mutta meinasin että jos se ei sovikaan sitten näihin saumoihin. Lattialle tulee toki oma saumalaastinsa vielä.
Perjantaina satoi meillekin ensilumi. Vähän se säikäytti, koska piha on vielä melko roskainen ja hommat ihan kesken. Tulevan ennusteen mukaan lumi kyllä tästä vielä sulaa, mutta täytynee alkaa kaivuria kysellä, pitäisi pari maakuormaa talon takaa tasoitella painumaan talvea varten. Talvi yllätti meidätkin, koska perjantaina oltiin liikenteessä kesärenkailla. Mentiin raksalle kun maa oli sula ja lähtiessä oli 10cm lunta maassa. Kyllä aika paljon kylmäsi luistella kotio kesärenkaat alla. Vielä iltapuhteeksi vaihdettiin sitten talvirenkaatkin.
Viikonloppuna painettiin pitkää päivää. Koirat olivat mukana ja pääsivät oleskelemaan yhteen makuuhuoneeseen! Oli hyvä kun oli pakko käydä keskellä päivää ulkona lenkillä, ettei ihan nuppi mennyt kipsipölystä sekaisin.
Kalustetuet laitettiin loppuun ja valokuvattiin, jotta voidaan sitten muistella että mitenkäs ne menikään.. ;) Kuvaa suurentamalla näkee jopa tukiin kirjoitetut korot.
Kätevä Emäntä tässä viistoaa levyjen vaakasaumoja. Pakko oli olla rätti päässä, tai päänahka olisi kutissut ihan hirveästi kipsipölyn takia!
Alla kuvia meidän kipsihuoneesta. Mieshän on entinen lääkintävahtimestari, joten kipsaus kyllä sujuu. Taisi vaan olla silloinen työpaikan kipsipiste vähän siistimpi.. Kuvissa siis makuuhuone 3.
Sunnuntaina saatiin iltapäivästä viimeiset kipsilevyt seinään! Vaikeita paikkoja oli jätetty nyt viikonlopulle, ja niitä sitten nyherrettiinkin antaumuksella. Porrastus tuotti eniten murehetta, kun mietittiin mitä tehdään. Keittiön puoleiseen rapun reunaan päätettiin (mestarin ja timpurin konsultaation perusteella) laittaa tuplalevy. Näin saatiin harkkosokkelin epätasaisuus helpoiten piiloon. Lyhyen seinänpätkän alaosahan on harkkoa, pitkä seinä on alaosaltaan väliseinärunkoa joka seisoo siis lattialla.
Samoin kaiteen reunat peitettiin levyllä, mutta unohdettiin ostaa sika-flexiä joten loppuliimaus jää ensi viikkoon.
Levytyksen jälkeen tajuttiin, miten todella sotkuista raksalla oikeasti on. Viikon päästä tulevat roiskemiehet tasoitteineen ja kämpän pitäisi olla aivan typötyhjä takkaa lukuunottamatta. Tartuttiin siis härkää sarvista ja alettiin sortteerata tavaraa ja kerätä roskaa. Noin viisi jätesäkillistä tuli kaatiskuormaa lisää! Todella paljon saatiin supistettua kompaktimmaksi tavaramäärää ja osa vietiin jo kotiinkin. Turha niitä on siellä säilöä. Tasoitteen alta pitää siis saada kaikki tavara ulos, ja säilytystilaa on käytännössä vain sauna ja tekninen tila.
Ennen:
Ja kolmen tunnin jälkeen!
Panoramakuva on kuvattu terassin ovelta. Vasemmalla meidän makuuhuoneen ovi, oikeassa reunassa keittiö. Kyllä sai uutta Honkkarista ostettua raksaimuria huudattaa, mutta yllätyin kyllä miten hyvä se 69€ Deuzer oikeasti oli. Suodatinkaan ei tukkeutunut vaikka kipsipölyä oli todella hevisti. Saa nähdä mistä siihen saa pölypusseja!
"Kipsihuone" siivottuna :)
Mukava lukea näitä raksajuttuja. Meidän työmaalle myös saapuu palo-ovet pian, joten saadaan ne paikoilleen. Hyvältä näyttää teillä! Kiitos jakamisesta. https://www.vasmet.fi/tuotteet/teraspalo-ovet
VastaaPoista