Blogipohdintaa ja maalia

Alkuun pieni komentti tästä blogista. Olen yhtäkkiä huomannut, että tätä blogiahan lukee joku. Siis useampikin. Osa latauksista on googlen latauksia, mutta silti käyntimäärät tässä blogissa ovat hämmentäviä! Esimerkiksi eilen tämän blogin sivuja ladattiin lähes 40 kertaa. Itse olen antanut blogin osoitteen kolmelle läheisimmälle ystävälleni ja äidilleni, enkä usko että he fanittavat tätä meidän raksaa ihan niin paljon kuitenkaan. Kaikki he asuvat siis toisilla paikkakunnilla kuin me, joten annoin blogiosoitteen heille lähinnä seurantaa varten.

Minähän aloin pitää tätä blogia lähinnä omaksi päiväkirjakseni. Olin kirjoittanut blogia jo pari kuukautta, kun ystävät (ja etenkin äiti) kyselivät jatkuvasti että no, mikä vaihe? Mitä te ootte nyt tehneet? Mitä te teette kohta? Mitäs sitten? Joten annoin heille osoitteen päiväkirjaani, jotta voivat pysytellä matkassa mukana eikä minun tarvitse jokaiselle erikseen sepustaa, että mikä boogie. Täytyy myöntää, että ihan niin kovaa mielenkiintoa ei tuttavapiiri enää raksaamiseen osoita. Ihmisten mielestä se on hienoa ensimmäiset 2kk, sitten siitä tulee "ai niin se raksa". Ne ketkä ovat oikeasti läheisiä, tietenkin ovat kiinnostuneita, koska ovat kiinnostuneita minun elämästäni. Blogi tuntui hyvältä keinolta pitää läheiset kartalla senkin vuoksi, ettei siitä tarvitse puhua ihan aina. Raksaamisesta kun on tullut hyvin iso osa tämänhetkistä elämää. Se täyttää mielen ja helposti siitä tulee jauhettua aina kun vaan joku vähänkin sivuaa aihetta. Blogin takia kuulija voi itse säädellä, että koska jaksaa oikeasti kiinnostua meidän puuhamaasta :D

Nythän blogi on julkinen, salainen mutta julkinen. En siis edelleenkään ole jakanut blogia, sen osoitetta, en kertonut siitä kuin neljälle ihmiselle elämässäni. Kuitenkin se on julkinen. Olen yrittänyt olla kirjoittamatta paikkakuntia, ihmisten nimiä, tunnistettavia tietoja. Silti tuntuu hassulta, että jotkut vieraat lukevat tätä blogia! En halua laittaa blogia salaiseksi, koska herra tietää miten paljon luin muiden blogeja kun raksaamista suunniteltiin (nyt ei, uskokaa pois, vois vähempää muitten raksavaiheet innostaa). Sain niistä aivan mittaamattomasti hyötyä ja ajatuksia. Ne olivat arvokkaita minulle, ne blogit. Mutta koska silti tuntuu hieman hämmentävältä että joku ventovieras katselee meidän kotiamme ja sen valmistumista, niin pyytäisinkin varovasti, että mitä jos jättäisitte vaikka vaan "Moikka!" -viestin vieraskirjaan? Ette olisi ihan niin vieraita sitten!

Noniin, mennäänpä sitten takaisin raksalle :)

Valosaa aikaa on ulkona riittänyt yhä vähemmän. Viime viikonloppuna sain kuitenkin napattua kuvan kaivurin käynnin jäljiltä.

Pääsähkökaapeli oli kaivettu maan alle talvelta suojaan. 

Takapihaa tasoitettuna. Tässä oli vielä hetki sitten neljä dumpperillista maata. 

Joltain työmaalta on jäänyt santaa yli, kun sitäkin oli ilmestynyt pihaan kuorma! 

Tasoitemiehet tosiaan jättivät jälkeensä tasaista, kaunista pintaa. Liipan jälkiä piti kuitenkin hioa ja kyllä sitä kuplintaakin tasotemassasta löytyi paikkapaikoin. Aloitettiin hiominen varovasti vaatehuoneesta ja hyvä niin, varovaisuudesta huolimatta kesti hetken ennenkö oikea tatsi löytyi. Herkästi tuli hiottua liikaa, jolloin omat hiomajäljet piti vielä kitata.. Sivusta tuleva valo on todella armoton, ja lopulta joka seinästä löytyi joku kitattava kohta. Lopulta kuitenkin päästiin pohjamaalivaiheeseenkin. 

Minä kuljin pikkutelalla nurkat ja katonrajat edellä, mies tuli isolla telalla perässä. Yhden huoneen (sen ekan) maalasin yksin ja huomattiin jälkikäteen, että huokoinen tasoite imee maalia aivan tolkuttomasti. Yhdella telallisella sai maalattua vain yhden telanleveyden seinää. Hidasta hommaa siis, todella hidasta. Maalin kuivuttua seinää pitkin näytetty sivuvalo paljasti vielä sen verran lisää naarmuja, koloja ja skröpöjä, että kittivehkeet piti kaivaa uudestaan esiin. 

Pohjamaalin jälkeen siis koko talo käytiin vielä uudestaan läpi, kitattiin lisää, ja hiottiin. Nyt vielä akryylimassa nurkkiin ja saa vetää varsinaisen maalin seinään! Koko tähän kitti-hionta-pohjamaali-kitti-hionta -kierrokseen tehtiin töitä kolme täyttä päivää ja monta monta iltaa.

Tapettien kanssa menee nyt lopulta sitten niin, että vain olohuoneen yhteen seinään tulee tapetti tällä erää. Kun ei vielä yhtään tiedä, että mitä huonekaluja edes tullaan hankkimaan mihinkin, niin katsotaan sitten myöhemmin sitä tapettiasiaa. Varsinaiseksi maaliksi tulee todella vaalea harmaa, eli hyvin neutraali väri. Halusin ennemmin vähän viileämmän sävyisen valkoisen kuin maalarinvalkoinen, mutten kuitenkaan selkeästi minkään väristä seinää. Sävy on (muistaakseni) G499 eli tämä. Kun katsoi koko värikarttaa, niin G499 ei taita siniseen, vihreään tai mihinkään muuhunkaan varsinaiseen väriin. Se on puhtaasti greyscalea, muttei vitivalkoinen.

Tällä viikolla kosteusmittaaja tuli myös tekemään koeporauksia. Vastaavan mestarin kanssa sovittiin, että viisi mittapistettä on sopiva määrä, se onkin kuulemma yhdessä setissä. Yksi on nyt kylpyhuoneessa, yksi keskellä taloa vessassa, kaksi makuuhuoneissa nurkissa ja yksi keittiössä. Eli nurkkahuoneisiin kaikkiin tuli mittapiste ja kohtalaisen keskelle taloa vessaan, johon tulee laattalattia. 

Samaan kohtaan on porattu kaksi pistettä kahdelle anturille. Niistä tulee ulos reilun sentin paksuiset putkilot ja juuret on tiivistetty jollain sinitarran näköisellä massalla. Mitta-antureiden pitää olla paikallaan vähintään kolme päivää. Kun viikonloppu sattui sopivasti tähän keskelle, ne ovat paikallaan sitten ainakin neljä vuorokautta. Sitten saadaan tietää, että onko lattia kuiva! Jos on, niin saadaan lupa alkaa laatoittaa lattioita ja tehdä muitakin lattiapintoja. 

Sitten seuraa harmittakava isku, kuten vaarivainaa sanois. Hienoon uuteen takanluukkuun (jonka siis takkafirma oli vaihdattanut kaikessa hiljaisuudessa), on jotenkin tullut ruostetta.

 Onneksi maali oli pääosin ehjä vielä, luukkuhan on siis mustaksi maalattua rautaa. Pohjia myöden hiominen ei siksi tullut kyseeseen, vaan yritin pehmeästi hinkuttaa ruostepilkut pois. Eihän se uutta vastaa, mutta toistaiseksi on vaan nieltävä harmitus ja keskityttävä katsomaan liekkejä kehyksen sisällä. Kuvassa luukku on siis vielä putsaamatta. Kaukaa eroa ei huomaa, mutta kyllä läheltä katsottuna näkee että maali on osin ohuempi toisissa kohtaa. 

Luukun kehyshän on juuri vaihdettu, kun edellinen vääntyi irti takan pinnasta. Oikein se oli asennettu alunperin, mutta myöhemmin kuulimme, että vastaavanlaista ongelmaa on ollut tässä uudessa luukkumallissa. Kuumuus vääntää kehystä, joten jäämme odottelemaan miten tämän kehyksen käy. 

 Huomenna, sunnuntaina, on tarkoitus vielä vetää nurkat akryylimassalla ja aloittaa sitten varsinainen maalaus! Saa nähdä riittääkö yksi kerta vai pitääkö maalata kahdesti. Mielummin tietty kaksi ohutta pintaa kuin yksi paksu.