lauantai 31. tammikuuta 2015

Valmis keittiö ja vähän muutakin

Viikko on taas ollut toimintaa täynnä. Itse olen ollut yövuoroissa, joten olen sitten päivisin puuhannut ja unet ovat jääneet todella vähiin.. Laskin, että keskiviikkoaamusta perjantai-iltaan välillä nukuin reilut kahdeksan tuntia ja kolmessa eri pätkässä. Aivot olivat kyllä sitten jo aivan seis. Viikonloppuna kiskoinkin sitten kellon ympäri unta ja silti väsytti.

Mies sai kodinhoitohuoneen katon paneloitua! Pikkuvessa kodinhoitohuoneen yhteydessä jäi harmillisesti 1,5 paneelia vajaaksi! Muutama hukkapaneeli nimittäin tuli, kun lukuisia aukkoja kattoon sorvattiin.. Valaisimia tuli kodinhoitohuoneeseen kolme ja vessaan yksi. Lisäksi tuli ilmanvaihtoreikiä kolme. Siinä oli väkertämistä.. Eihän sille hukallekaan mitään voi, pehmeä mdf murtuu niin helposti ja iso osa näitä hukkia oli juurikin jostain kohtaa murtunutta paneelia. Pätkiä jäi kyllä yli, mutta niistä puuttuisi sitten päätypontti. Saa nyt katsoa että haetaanko paneelia lisää vai tehdäänkö yksi rivi ilman päätyponttia. 

Viikolla, juurikin yövuoron jälkeen, tulivat Eestin pojat kivitasojen kanssa! Vartin kestänyt asennus meni hyvin. Pojat laittoivat valmiiksi sorvatut kivitasot paikoilleen ja altaan myös, ja liukenivat paikalta. Minä olin varmaan melkoinen ilmestys, olin ehtinyt nukkua yövuoron jälkeen kaksi tuntia kun piti lähteä raksalle. Aivan pää jäässä ja aivot koomassa!

Perjantaina tuli keittiötehtaalta apuvoimia. Keittiöfirman omistaja yhden asentajan kanssa tulivat laittamaan keittiön loppuun! Mies oli vapaapäivällä ja oli kanssa asentamassa. Itse nukuin aamulla muutaman tunnin ja tulin puolenpäivän jälkeen paikalle palloilemaan. Keittiöstähän tuli aivan ihana! 


Keittiö on livenä aivan valtava! Hieman perspektiiviä antaa, että saarekkeen pituus on lähes kaksi metriä! Molemmille puolille jää siis yli metri tilaa kulkea. Tilava, valoisa, kaunis, moderni, linjakas.. Mä rakastan <3 (P.S Bongaa kuvasta keittiömyyjä :D )

Saareketta kiertää tyylikäs musta sormiuralista. 

Aamiaiskaapin ihana turkoosi tausta! Värinhän valitsin värikartasta. Kaapin sisällä kiertää ledinauha ja katkaisin on langaton. 

Musta kehystetty syvennys ikkunan ympärillä on hieno! M:n idea mustasta peräseinästä on todella huikea. Se toimii!! Yläkaapit aukeavat ylöspäin, tämähän oli alunperin yksi juttu josta liikkeelle lähdettiin. Kivitasoon upotettu allas on kanssa hieno ja sopii hyvin. 



Saarekkeessa on upotettu liesituuletin, Savon mallistosta. Se on tuo lieden takana oleva musta suiro. :) Se nousee sitten käynnistettäessä ylös ja toimii samana taustana. Kytkennän kanssa oli ongelmia, ensi viikon alussa Savon edustaja ottaa takaisinpäin yhteyttä ja katsotaan mitä tehdään. 

Keittiö on siis Kitzen -firmasta. Saatiin hieno ruukku/malja vielä lahjaksi ja leikkuulauta! 

Kun meillä on nyt sitten superduper hieno keittiö, niin kodinhoitohuoneiden kalusteet menee sitten vähän enemmän low budgetilla.. :D Eli Ikeasta! Kaksi lavakärryllistä roipetta aiheutti kassalla tykytystä, mutta saatiinpa kaikki kerralla mukaan. Minä olin vakuuttunut, että ne menevät meidän farmari-Saabiin, joten sinne ne survottiin. Piiiikkasen ehkä oli ahdasta, myönnettäköön, kun apparin penkki jouduttiin kallistamaan eteenpäin ja itse puserruin sinne kojelaudan ja selkänojan väliin.. Ei ollut ihan ehkä laillinen kuorma kuitenkaan. Mutta selvittiin. 


Ikea-reissun jälkeen mies nakutteli siis loput paneelit pikkuvessan kattoon (lukuunottamatta niitä 1,5 paneelia jotka siis jäivät uupumaan) ja minä aloin askarrella jo aiemmin hankkimani päävessan allaskaapiston kanssa! Täytyy sanoa, että tilava olohuone on kertakaikkiaan ihan luksusta kun pitää jotain levittää ja kasata. Sai kaiken auki ja siihen hollille hyvin! Päätä raapien sain kuin sainkin kalusteen kasattua ATOMEISTA ja lopputulos on huikea! Pakko oli kuvaa varten laittaa aiemmin ostamani vessan mattokin lattiaan :)

Allaskaappi on siis 120cm leveä, joten pitäisi ainakin mahtua roipetta! Kaapin toiseen sivuun jäi vielä tilaa jos haluaa sinne jotain hankkia joskus. Tai laittaa vaikka kissanvessan. 

Loppukiri kuumottaa! Ensi viikolla alkaa armoton kodinhoitohuoneen kaappien kasaus ja saunan ja suihkun katon panelointi. Saunahan jää kevääseen, mutta jos saisi sen suihkun käyttökuntoon niin saisi muuttaa! Kaikki hanat laitetaan kerralla, joten kun vielä saadaan pikkuvessan allaskaappi ja kodinhoitohuoneen alakaapit paikalleen niin putkari voi tulla ja sitten saadaan sisälle VETTÄ! Ja pääsee siivoamaan ihan kunnolla!


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Valoa ja silikoneja


Päätettiin selättää yksi mörkö mikä meillä on ollut, nimittäin väliovet! Timpurihan asensi ulko-ovet, mutta väliovet päätettiin pakertaa paikalle ihan itse. Aloitettiin vähiten näkyvästä ovesta, eli vierashuoneen vaatehuoneen ovesta. Ennakko-odotus oli, että ovi menee vinoon jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja palkaksi saadaan vain perheriita. Yllätys oli melkoinen, kun se meni paikalleen kerrasta oikein! Onniteltiin itseämme hyvin tehdystä hommasta! Nyt vaan helaostoksille, väliaikaisesti ovessa on kiinni ikkunan kahva.


Märkätilojen silikoniurakka on odottanut blogistin inspiraatiota. Laattanostojen yläreunoihin on laitettu akryylimassat, mutta silikonit tosiaan ovat uupuneet. Minä siis painelin eräs päivä aamusta raksalle ja rupesin hommiin. Olin menossa iltavuoroon ja kun pääsin raksalle, niin päätin ihan ensin laittaa takkaan tulet ja juoda aamuteet takkatulen lämmössä, pihan maisemia ihaillen!


Ensin piti rapsutella saumakököt nurkista, imuroida saumat, pyyhkiä saumapöly kuivalla, imuroida uudestaan ja sitten pestä märällä. Tämän jälkeen seurasi pieteetillä teippaus, ja lopulta se silikonin laitto oli ajallisesti noin viidesosa työstä! 



Kyllä se silikoni vaan viimeisteli tosiaan hyvin tilat! Kylpyhuoneen seiniin tuli vaalean sauman värinen silikoni ja lattiaan tumma. Kiillolla löytyi tosiaan samoilla värikoodeilla sekä saumat että silikonit. Aamupäiväksi aiottu homma kesti lopulta lisäksi vielä kaksi iltaa.

Tiistaina oli mahtava yllätys, kun työmaalle saavuttuamme tuli katkaisijasta valot päälle! Kun on koko ajan pelannut kaikkien jatkojohtojen ja työmaavalojen kanssa, niin kattovalot ovat suoranaista luksusta! Mies tuli seuraavana päivänä töiden jälkeen raksalle jossa minä jo puuhastelin, ja sanoi että valaistu talo näytti tieltä ajaessa niin kodikkaalta ja kivalta. Asutulta kodilta!


Muistan, kun hyvin alkuvaiheessa taloprojektia luin toista blogia, jossa hyvin samankaltainen pariskunta kuin me, rakensi saman talofirman talopakettia. Valmiusastekin oli lähes sama. Mieleen painui se teksti, jossa kattovalot oli kytketty toimimaan. Se jäi jotenkin mieleeni virstanpylväänä ja sitä se on nytkin. 


Minä kun väkersin silikonien kimpussa niin mies puuhasi kodinhoitohuoneen katon panelointia. Taas yksi paikka valmiimman näköinen! Minä lähdin yövuoroon ja mies jatkoi, ja tämän kuvan sain illalla puhelimeen :)



Äiti on seurannut puuhamaatamme etänä Lapista ja on odottanut pääsevänsä yökylään. Nyt on sitten dead-line asetettu, nimittäin 19.2 äiti posottelee junalla yökylään eikä aio yöpyä muuta kuin uudessa talossa. Eli nyt töpinäksi sitten! :D




sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lattia valmiina

Appivahvistus saapui taas viikonlopuksi ja miehethän paiskivat olan takaa kuten yleensä! Minä toimin köksänä ja valmistelin aina seuraavaa kohtaa siivoten, jotta miehet saivat rauhassa keskittyä itse lattian tekemiseen. Välissä vetelin kodinhoitohuoneeseen ja vessaan akryylimassoja laattanoston ja seinän rajaan. Maalatakin kodinhoitohuone piti toiseen kertaan, mutta vaikka niitä teloja tuli ostettua satamiljoonaa niin nyt ne sitten kuitenkin olivat loppu.




Ylätason käytävä ja puolet olohuonetta valmistui perjantaina. Lauantaina valmistui loppu keittiö ja viimeinenkin makuuhuone saatiin alulle. Sunnuntaina aamupäivällä miehet laittelivat vielä makkarin loppuun, minä keskityin viemään koirat kahden tunnin lenkille kiitokseksi viikonlopun hyvästä käytöksestä ja hyvitykseksi raksalla vietetystä ajasta.


Keittiö valmis! Saarekkeen päädyn peitelevy samoin kuin aamiaiskaapin musta pääty (vasemmalla kuvan reunassa) suojattiin pahveilla homman ajaksi, ettei vaan vahingossa tölvitä mennessämme. Lattiassahan on korkki alimpana, eli ääntä vaimentavaa solumuovia ei tarvittu. Pelkkä höyrynsulkumuovi riitti alle. 


Mies imuroi onnellisena valmista lattiaa ja hehkutti, miten hienoa on imuroida täällä valmiita pintoja! Eiköhän siihenkin ehdi kyllästyä viimeistään toukokuussa.. :D


Takan reunan saivat kierrettyä todella hienosti! Lasilevy tuohon vielä tulee eteen. 

Keittiön lattiaa, vesieristehässäkän lipan alle ujutettuna. Hyvää yritettiin ja priimaa pukkas! 

Näkymää meidän makkarista olohuoneeseen ja keittiöön.

Olohuoneesta makuuhuoneeseen päin. Tuo vinyylikorkki on kyllä niin ihana kun se on äänetön ja matta! Se ei ole pätkääkään liukas, päinvastoin. 


 
Viime viikolla muuten ainoana -14 asteen pakkaspäivänä kävivät Vesivekin rännimiehet asentamassa rännit. Säähän lauhtui plussan puolelle heti sen jälkeen.. Mies luuli että meillä on jyrsijöitä ulkoverhoilun takana kun vesi oli ropissut syöksytorvia pitkin! :D Musta väri on kyllä hyvä, eikä näy kaikki likavalumat. Kourut on nyt alumiinia, joten kelpaa vaikka kuninkaille. Hinta oli Vesivekin tarjouksessa tuotu niin alas näissä alumiinikouruissa, että olivat saman hintaiset kuin paikallisen peltisepän tekemät teräskourut.




Onhan meillä nyt terassin lasiovikin sitten paikallaan! Kun kaikki isot tavarat niinkuin keittiön kaapit ja kodinkoneet on tuotu sisään, niin voitiin vaihtaa lasiovi paikalleen. Timpurin kanssa laitettiin yhdessä, ovi oli niin painava ettei sitä olisi saanut yksin mitenkään laitettua. Hyvin huomaa miten likaiset ikkunat meillä on, kun vertaa paketista avatun lasioven näkymää noihin ikkunoihin.. Metsäkin on vihreämpi ovesta katsottuna. Kröhöm. On siinä mikrokuituliinalle hommaa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kodinhoitohuonetta ja The Kyökki!

Kodinhoitohuoneessa tapahtuu.. Nimittäin timpurin tekemänä. Kosteuseristeen toinen kierros oli laitettu torstaina ja paikallaan oli myös kodinhoitohuoneen ovi! Mahtavan paljon tuli valoa lisää oven ikkunasta. Perjantaina timpuri laatoitti lattian! Ensi viikolla vielä nostot ja saumat niin päästään maalaamaan seinät vielä toiseen kertaan ja sitten on vuorossa katon panelointi.

Lukkomies kävi saman tien asentamassa lukon. Alunperin meinasin, että olisi odotettu olohuoneen lasiovi kanssa paikalleen, mutta kun kodinkoneet tulivat myös torstaina niin hoksasin ettei uskalla niitä jättää avoimille oville.. Vaikka onkin muka rauhallista aluetta ja vaikka kodinhoitohuoneen ovi on naapuriin päin. Kesäinen murto työmaalle teki todella varovaiseksi. Onneksi lukkoliikkeen mies on joustava, se on tämmöisessä pikkupaikassa mukavaa. Ohikulkeissaan kävi laittamassa lukon ja saatiin lisäavaimetkin käyttöön, 3kpl. Nyt niitä on sitten yhteensä kuusi!


Piti ottaa kuva kodinhoitohuoneesta eteiseen päin. Vino sisäkatto ja mustan ja valkoisen kontrastit tekevät kyllä talosta tyylikkään!  


Samalla kun timpuri laittoi vesierkan kodinhoitohuoneeseen, niin hän laittoi sen myös keittiöön. 

Vanerin etureunaan tuli eristekankaasta lippa, jonka alle vinyylikorkki tuodaan. Näin mahdollinen vesivuoto tulisi näkyviin, niinsanotusti sukat kastuisvat. Koska me olemme mallia neuroosipari, niin kaappien alle tulee vielä kosteusilmaisin. Se tulee pistorasiaan kiinni jotta patteritkaan ei voi loppua kesken. Jos nyt jotain tulee niin ainakin ollaan varauduttu niin paljon, että pitäis kelvata vakuutusyhtiöllekin!


Kodinkoneet tulivat torstaina! Integroitavat pakastin, jääkaappi, liesi, uuni ja liesituuletin. Gigantin pojat eivät saaneet autoa tuotua alaovelle, joten kantoivat raukat tieltä asti koneet. Hienosti ne perinteisessä kantosäässä eli räntäsateessa tulivat kannetuksi sisälle. 

Sitten!! Viikon, ellei kuukauden, ellei puolen vuoden kohokohta! *drumroll* The Keittiö! 


Kaappien rungothan tulivat kasattuina. Koska armoitettu keittiösuunnittelijamme, ystäväni M ja isänsä toivat ne omalla pakettiautollaan, oli muutama korkea kaappi jätetty kasaamatta noin logistisista syistä. Kyllä aikamoisen tetriksen olivat suorittaneet tehtaalla, koska transiitista tuntui tulevan tavaraa kolminkertainen määrä tilavuuteen nähden! 


Laatikkoa, sokkelia, pakettia.. Ihan kuin joulu! Mutta siitä se lähtee. Ensimmäisiin kaappeihin jalkaa alle.


Ja hetken päästä näytti jo tältä! 


Ensimmäisessä omassa asunnossani tein aikanaan remontin. Alkuperäisiä keittiön kaappeja purkaessa löytyi yläkaappien takaa betoniseinään piirretty lumiukko, joka meitä huvitti silloin. Kuka lie sen oli piirtänyt upouutta kerrostaloa kalustaessaan vuonna -77? Olikohan kahvitauko menossa? Hyvä piti pistää kiertämään ja näin laitettiin meidänkin yläkaappien taakse lumiukko ja tiimiviesti!


Lopputuloshan oli henkeäsalpaava! Vasemmalla aamiaiskaappi, peräseinällä kodinkoneet ja allaskaappi, keskellä saareke. Kaappitilaa on aivan tolkuttomasti, siltä ainakin nyt tuntuu. Keittiössä seistessä ja pyöriessä varmistui tunne siitä, että kaikki on niin järkevässä paikassa kun olla ja voi. Ruuantähteiden laitto roskikseen, astian huuhtelu ja tiskikoneeseen laitto menee juuri helposti yhdellä seisomalla. Kauppakassit puretaan oikealla kädellä jääkaappiin ja kassi saa olla pöytätasolla etteivät uteliaat nelijalkaiset ryövää välistä leikkeleitä! Pienkoneet ovat katseilta piilossa kaapinovien takana ja hellan ympärille saa juuri ne tavarat mitä ruokaa laittaessa tarvitaan. Pakastin on sivummalla vasemmassa reunassa, kun ei sitä tarvita paraatipaikalla päivittäin. Ei likaa kerääviä vetimiä, ei pölyttyviä tasoja ja avohyllyjä ja mikä ihaninta, vaimennetut laatikot ja kaapinovet! En kertakaikkiaan malta odottaa elämää tässä keittiössä! 


Mustavalkoinen seinä ja kaapit ovat kyllä hienot. Paljon hienommat kun osasin ikinä kuvitella! Kyllä hyvä keittiösuunnittelija on aivan aarre, ihan korvaamaton! Kiitos M, lav juu <3

Todella hieno, huomaamaton ledilista välitilassa. Huomaa, että keittiösuunnittelukin on kehittyvä alue; valo on suoraan keskellä tason päällä eikä peräseinässä! Miksei sitä ole aiemmin keksitty tehdä niin? Kuka sen valon on ikinä halunnutkaan vasten omaa naamaansa eikä alas käsilleen? Kysyy nimim. kääpiö. 


Uuni omalla paikallaan, korkealla. Enää ei tarvitse pelätä että joulutorttuja kärkkyvät "apulaiset" polttavat nenänsä ruokia ulos otettaessa! Sivulle aukeava ovi takaa sen, ettei omakaan maha pääse palamaan peltiä ulos kurottaessa. Minä kertakaikkiaan pakahdun kun mietin tätä köökkiä. Se on mun unelmani, ja onneksi se päätettiin toteuttaa. Se on joka euron arvoinen ja täydellinen! 

Seuraavaksi tulevat mustat kivitasot. Ne mitattiin nyt ja laitettiin tilaukseen. Sen jälkeen voivat tulla sähköasentajat. Kodinkoneita ei saatu vielä paikalleen uunia lukuunottamatta juurikin sähköjen takia. Rasiat on paljon helpompi asentaa kun koneet eivät ole tiellä. Aamiaiskaapin takaseinä samoin kuin allastason sivun mustat peitelevyt tulevat kivitason päälle. Nämä levyt ja takaseinä peittävät sähköasennuksia ja rasioita, joten ne voidaan tehdä vasta kun kivitasot ovat paikallaan.  Kaapinovia ja laatikoiden etusarjoja ei viitsinyt vielä laittaa ennenkö lattiamateriaali on asennettu. Siinä vinyylikorkin kanssa heiluessa ja nakutellessa helposti kolhaisee oviakin, joten parempi napsautella ne paikalleen vasta kun lattia on valmis. 

Kivitaso tullee parin viikon sisään, joten siihen asti on aikaa tehdä lattia valmiiksi ja paneloida kodinhoitohuoneen ja suihkun/saunan kattoa. Kirenan vaatekaapit ja eteisen kaapit tulevat parin viikon sisään myös. Tuntuu että muutto on niin lähellä, mutta kuitenkin käsittämättömän kaukana. Sitä koittaa muistaa että talo on oikeasti jo 90% muuttovalmis, mutta aina tuntuu vaan näkevän sen mitä on vielä tekemättä. No, jokainen pienikin työtehtävä ja työtunti on sen verran lähempänä muuttoa! 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vessan tapetti ja lattiamatskua

Tapahtui eräänä iltana, että lopenuupunut raksapari meni laittamaan kattolistoja. Niitä tovin laitettuaan, raksapari keksi alkaa tapetoimaan vessaa! Ja millainen siitä tuli! Tapettihan oli miehen valinta, enkä minä ihan ehkä tätä olisi itse valinnut, mutten jaksanut alkaa inttämään vastaan. Juuri sinä päivänä liikkeessä käydessämme olin paitsi väsynyt, myös höveli. Tervetuloa siis "tripille", nimittäin meidän vessaan! :D


Tapetti sopii itse asiassa lattialaatan kanssa aivan nappiin. Puunrungon vai minkälie käkkyrän väri on aivan presiis sama kuin laatassa. 


Mielestäni lintuset muistuttavat jotain outoja pitkäsulkaisia kirjavia naakkoja. Niillä on tismalleen sama pistävä katse kuin kotoisallakin naakalla! Olen nimennyt ne tropiikin tappajanaakoiksi. 


Jollain mystisellä tavalla tämä psykedeelinen tropiikin tappajanaakkaparvi istumassa kiinalaisilla tupsukäkkyröillä kuitenkin on kiehtova. Edelleenkään en itse missään nimessä valitsisi tätä, mutta oudolla tavalla huomaan kuitenkin ajoittain tuijottelevani sitä jopa vähän turhan pitkään ja turhan lumoutuneesti..

Viime viikonloppuna oli vuorossa salitreeni a'la lattiamatsku. Käytiin hakemassa noin 750kg lattianpäällisiä samaisesta sisustus/maali/takka/sekatavarakaupasta, kuin mistä tappajanaakat laskeutuivat kotiini. Itselläni pää tursusi edelleen räkää, piti ottaa astmapiipusta suihketta (minullahan ei siis ole astmaa oikeasti) ja mukavasti kantourakan jälkeen myös nämä viheliäisen yliliikkuvat ja laksit ranteet olivat sitten kipeät. Tietenkin satoi räntää ja tuuli vaakasuoraan, kuinkas muuten. Se tuntuu olevan meidän tyypillinen kantosää. Mutta siellä ne on vihdoin! Kaksi trukkilavaa, reiska 100 neliötä matskuu!


Jo lähes korvaamattomaksi tullut appivahvistus saapui viettämään loppiaista kanssamme. Työn merkeissähän se meni, kuinkas muuten. Vinyylikorkin asennus sujui miesväeltä hyvin alun jälkeen! Hieman piti hioa tekniikkaa ja päästä vauhtiin, niin alkoi pontit napsadella paikalleen. Nyt on sitten molemmat yläkerran makuuhuoneet valmiina! 

Siitä se lähti, ekat rivit.

Ja siihen se päättyi! 


Vinyylikorkki on kyllä ihana jalan alla! Se ei ole ollenkaan liukas vaan hyvin pitävä. Se ei tunnu muovimatolta, mutta on kuitenkin selvästi pehmeämpi ja vaimeampi kuin laminaatti. Pinta on moninverroin elävämpi kuin muovimatossa! Pitkäänhän tätä lattiamateriaalia käännettiin ja väännettiin. Minä halusin alunperin muovimaton sen helppohoitoisuuden, hiljaisuuden ja lämpimyyden vuoksi. Mies halusi laminaattia kestävyyden, asennusmukavuuden ja ulkonäön vuoksi. Tämä siis oli täydellinen kompromissi! Parketti on meidän koiraperheessä täysin poissuljettu vaihtoehto. Ainoa miinus tässä oli hinta, vinyylikorkki kun on melkoisen kallista vielä. Samaan hintaan olisi saanut laadukkaan parketinkin.

Keittiön kalusteiden alustaa on mietitty pitkään. Normaalisti riittäisi, että allaskaapin sisänurkkiin pyyhkäisisi vähän silikonia, jotta kaapista tulee "vesitiivis" ja mahdollinen vuoto selviäisi. Meidän kaappeihin tulee kuitenkin valetakaseinä ja kytkennät tulevat tavallaan kaapin ulkopuolelle. Niinpä halusimme (ja keittiöfirma lämpimästi suositteli) jonkinlaista varmennusta vesivuodon varalle. Sen ideana on tuoda mahdollinen vesi lattiaa pitkin kaapiston etureunaan, ettei se jää seisomaan ja vaurioita rakenteita. He ovat käyttäneet muovimattoa, mutta meidän mestarimme olisi edellyttänyt saumojen hitsaamista nurkista. Muuten siitä tulisi vain vesitiivis matto, jonka alle mahdollisesti vesi pääsisi (silikoninurkat eivät mestarimme mukaan kestä riittävän hyvin) mutta ei pääsisi kuivumaan. Tehtiin siis kompromissi, jossa maton sijaan lattiaan tulee filmivaneri ja ihan kangasvahvisteiset nurkat ja vesieriste. Koska kodinhoitohuoneen vesierkka on juuri alkamassa niin ajallisesti tämä sopii hyvin.

Filmivanerit sikaflexillä lattiassa kiinni, laattapaketit painona.

Vessanpönttö, suihkut ja hanat tulivat kanssa eilen. Olin jo unohtanut että minähän ostin oikein kunnon aputilahanan kodinhoitohuoneeseen! Se on kyllä juuri semmoinen kun on tarvekin. Ne ovat vaan niin pirskatin tyyriitä, että olin pohtinut pitkään että mistä ja minkälaisen ostan. Onneksi muistin Kastellilta saamamme lahjakortin tukkuun, joten niistä rahoista se hana sitten ostettiin. Nyt puuttuu enää keittiön hana niin on kraanat kuosissa!

Pikkuhiljaa olen alkanut miettiä, että pitäisiköhän kaappeja alkaa käymään läpi ja laittaa tavaraa kierrätykseen.. Kolmen ja puolen vuoden "väliaikaisasumisen" aikana on nurkkiin kertynyt kamala määrä roinaa. Nyt alkaa konkretisoitua, että muutto on ennemmin viikkojen kuin kuukausien päässä! Pitää siis alkaa miettiä mitä roinaa ja rompetta uuteen kotiin vie, ja mitä pistää pois. Ainakin vaatekaapin sisältö on muutoissa perinteisesti ronklattu viimeisen päälle niukkaan kuntoon. Samoin pitää laittaa myyntiin käytettyä raksatavaraa, kuten nuo raksaovet. Otin jo kuvatkin niin laitan ne nettiin myyntiin! Työkaluja vielä pohdin, aluperinhän piti myydä kaikki nauharuuvaimesta ja naulapyssysystä lähtien kun talo on valmis, mutta jotenkin niihin on kiintynyt! :D Ja hullua kyllä, sitä miettii jopa, että jos sitä tulevaisuudessa vielä jotain RAKENTAA niin sitten tarvitsee taas. Huh huh.