lauantai 31. tammikuuta 2015

Valmis keittiö ja vähän muutakin

Viikko on taas ollut toimintaa täynnä. Itse olen ollut yövuoroissa, joten olen sitten päivisin puuhannut ja unet ovat jääneet todella vähiin.. Laskin, että keskiviikkoaamusta perjantai-iltaan välillä nukuin reilut kahdeksan tuntia ja kolmessa eri pätkässä. Aivot olivat kyllä sitten jo aivan seis. Viikonloppuna kiskoinkin sitten kellon ympäri unta ja silti väsytti.

Mies sai kodinhoitohuoneen katon paneloitua! Pikkuvessa kodinhoitohuoneen yhteydessä jäi harmillisesti 1,5 paneelia vajaaksi! Muutama hukkapaneeli nimittäin tuli, kun lukuisia aukkoja kattoon sorvattiin.. Valaisimia tuli kodinhoitohuoneeseen kolme ja vessaan yksi. Lisäksi tuli ilmanvaihtoreikiä kolme. Siinä oli väkertämistä.. Eihän sille hukallekaan mitään voi, pehmeä mdf murtuu niin helposti ja iso osa näitä hukkia oli juurikin jostain kohtaa murtunutta paneelia. Pätkiä jäi kyllä yli, mutta niistä puuttuisi sitten päätypontti. Saa nyt katsoa että haetaanko paneelia lisää vai tehdäänkö yksi rivi ilman päätyponttia. 

Viikolla, juurikin yövuoron jälkeen, tulivat Eestin pojat kivitasojen kanssa! Vartin kestänyt asennus meni hyvin. Pojat laittoivat valmiiksi sorvatut kivitasot paikoilleen ja altaan myös, ja liukenivat paikalta. Minä olin varmaan melkoinen ilmestys, olin ehtinyt nukkua yövuoron jälkeen kaksi tuntia kun piti lähteä raksalle. Aivan pää jäässä ja aivot koomassa!

Perjantaina tuli keittiötehtaalta apuvoimia. Keittiöfirman omistaja yhden asentajan kanssa tulivat laittamaan keittiön loppuun! Mies oli vapaapäivällä ja oli kanssa asentamassa. Itse nukuin aamulla muutaman tunnin ja tulin puolenpäivän jälkeen paikalle palloilemaan. Keittiöstähän tuli aivan ihana! 


Keittiö on livenä aivan valtava! Hieman perspektiiviä antaa, että saarekkeen pituus on lähes kaksi metriä! Molemmille puolille jää siis yli metri tilaa kulkea. Tilava, valoisa, kaunis, moderni, linjakas.. Mä rakastan <3 (P.S Bongaa kuvasta keittiömyyjä :D )

Saareketta kiertää tyylikäs musta sormiuralista. 

Aamiaiskaapin ihana turkoosi tausta! Värinhän valitsin värikartasta. Kaapin sisällä kiertää ledinauha ja katkaisin on langaton. 

Musta kehystetty syvennys ikkunan ympärillä on hieno! M:n idea mustasta peräseinästä on todella huikea. Se toimii!! Yläkaapit aukeavat ylöspäin, tämähän oli alunperin yksi juttu josta liikkeelle lähdettiin. Kivitasoon upotettu allas on kanssa hieno ja sopii hyvin. 



Saarekkeessa on upotettu liesituuletin, Savon mallistosta. Se on tuo lieden takana oleva musta suiro. :) Se nousee sitten käynnistettäessä ylös ja toimii samana taustana. Kytkennän kanssa oli ongelmia, ensi viikon alussa Savon edustaja ottaa takaisinpäin yhteyttä ja katsotaan mitä tehdään. 

Keittiö on siis Kitzen -firmasta. Saatiin hieno ruukku/malja vielä lahjaksi ja leikkuulauta! 

Kun meillä on nyt sitten superduper hieno keittiö, niin kodinhoitohuoneiden kalusteet menee sitten vähän enemmän low budgetilla.. :D Eli Ikeasta! Kaksi lavakärryllistä roipetta aiheutti kassalla tykytystä, mutta saatiinpa kaikki kerralla mukaan. Minä olin vakuuttunut, että ne menevät meidän farmari-Saabiin, joten sinne ne survottiin. Piiiikkasen ehkä oli ahdasta, myönnettäköön, kun apparin penkki jouduttiin kallistamaan eteenpäin ja itse puserruin sinne kojelaudan ja selkänojan väliin.. Ei ollut ihan ehkä laillinen kuorma kuitenkaan. Mutta selvittiin. 


Ikea-reissun jälkeen mies nakutteli siis loput paneelit pikkuvessan kattoon (lukuunottamatta niitä 1,5 paneelia jotka siis jäivät uupumaan) ja minä aloin askarrella jo aiemmin hankkimani päävessan allaskaapiston kanssa! Täytyy sanoa, että tilava olohuone on kertakaikkiaan ihan luksusta kun pitää jotain levittää ja kasata. Sai kaiken auki ja siihen hollille hyvin! Päätä raapien sain kuin sainkin kalusteen kasattua ATOMEISTA ja lopputulos on huikea! Pakko oli kuvaa varten laittaa aiemmin ostamani vessan mattokin lattiaan :)

Allaskaappi on siis 120cm leveä, joten pitäisi ainakin mahtua roipetta! Kaapin toiseen sivuun jäi vielä tilaa jos haluaa sinne jotain hankkia joskus. Tai laittaa vaikka kissanvessan. 

Loppukiri kuumottaa! Ensi viikolla alkaa armoton kodinhoitohuoneen kaappien kasaus ja saunan ja suihkun katon panelointi. Saunahan jää kevääseen, mutta jos saisi sen suihkun käyttökuntoon niin saisi muuttaa! Kaikki hanat laitetaan kerralla, joten kun vielä saadaan pikkuvessan allaskaappi ja kodinhoitohuoneen alakaapit paikalleen niin putkari voi tulla ja sitten saadaan sisälle VETTÄ! Ja pääsee siivoamaan ihan kunnolla!


1 kommentti: