LVI-urakka saatiin viimein sovittua. Päädyttiin paikalliseen tekijään, joka on ollut alalla ja kylällä yli 20 vuotta. Urakka oli siitä hyvä, että sisälsi aivan kaiken läpivientejä myöden, lisäksi Niben koneet olivan edulliset. Ainoa mikä olisi ollut varmasti hieman edullisempi muuta kautta, oli lattialämmitys. Sen olisi saanut varmaan pari euroa/neliö halvemmallakin jostain, mutta ei se kallein ollut kuitenkaan mitä ollaan katsottu. Kun urakka kuitenkin muutoin oli kattava ja budjetissa, niin tähän päädyttiin. Helpompaahan se on kun tulee kaikki samasta puljusta.
Kastellilta tuli muuten uusia piirustuksia. Pääkuvat tulivat nimittäin kaikki uusiksi, koska joku valoisuusasetus (??) ei ollut täyttynyt ja kahden pienemmän makuuhuoneen ikkunoita piti suurentaa. Siitä tuli vain ilmoitus, että hyväksytäänkö muutos joka toki on ilmainen. No mehän hyväksyttiin tietenkin.
Maanrakennus on aiheuttanut hieman ahdistusta viime aikoina.. Hakemies ei ole hakenut kantoja ja muita tontilta ja jättiläismäinen kasahan sijaitsee suoraan tulevan pihaliittymän kohdalla. Siitä kohtaa pitäisi myös vetää viemäri, vesi ja sähköt talolle. Soittelin maansiirtofirmaan ja kertoivat että kahdesti olivat jo käyneet tontilla aloittamassa; ekakerralla routa tuli vastaan puolessa metrissä ja toisella kerralla maa oli niin märkää ettei sinne kannattanut mennä ollenkaan. Kyllä koneet olisi riittäneet hyvinkin kaivamaan routaista maata, mutta sitten olisi pitänyt tuoda niin pirusti täyttöä tilalle, että eihän se ole järkevää. Käytiin tontilla katsomassa toissapäivänä ja puolet hakevuoresta oli hävinnyt, puolet siis killotti edelleen siinä tukkeena. Kunhan saisivat edes ne sähköt mitä pikimmiten sinne paikalleen kaivettua, niin saisi sähkäri kytkeä taulun ja tilata mittaroinnin Elenialta. Muutoin tulee pojilla kova homma perustuksia tehdessä veivata kuramyllyä käsivoimin ;)
Kastellilta tuli "kortti", jossa ilmoitettiin talopaketin puutavaraosien tulevan tontille 28.5. Nyt alkoi sitten pukata sitä kuuluisaa ahristusta kun siihenhän on 2,5vk aikaa ja tontti on ihan tekemättä vielä perustuksista puhumattakaan! No, urakoitsija tietää tästä aikataulusta ja koska kaikki häntä kilvan kehuvat niin se on vaan sitten tosiaan luotettava että homma hoituu. Itseä kyllä kylmää, jessus sentään.. Lisäksi varasin naapurin puutarhakauppiaalta trukkilavoja, parin viikon päästä saa hakea. Ne voi sitten laittaa alustoiksi. Kastellilta tuli myös hieno esimerkkikuva että miten tavara pitää tontille asetella. Se oli ihan kiva, hahmottaa vähän että minkä verran sitä säilytysalaa tarvitsee ja mille paikoille. Meillä tulee aikalailla hyvin toi lastauspaikka ja varastointipaikkakin (eli tulevat autopaikat ja katoksen paikka) suoraan tien ja talon väliin, vähän samaan tyyliin kuin tässä esimerkkikuvassa. Vaikka jotenkin mä vähän arvaan että se leviää kun jokisen eväät se homma sitten kuitenkin :D
Toivon mukaan kohta alkaa tontilla tapahtua ja viimeistään seuraavassa päivityksessä on jo jotain "oikeita" kuviakin näyttää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti