sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Lapsi-vanhempi leiri

Tänä viikonloppuna vietettiin isä-poika ja äiti-tytär -leiriä. Miehen isä nimittäin tuli auttamaan ulkoverhouksessa koko viikonlopuksi ja oma äitini tuli pohjoisesta tänne etelään ja autteli myös raksalla.
Viikolla saatiin omin voimin pakerrettua hölppienvälikoristeet tai mitkälie tuuletusrakojen piilottajat paikalleen. Pimeä yllätti meidät ja kännykän valossa laitettiin viimeiset. Lämpötilakin laski nollaan ja meinaan pikkusen oltiin jäässä. Ja väsyneitä. Myöhästyttiin saunastakin.


Allekirjoittanut vei lauantaina kesän raksapullot Lidliin! Oli talkoovissyjä, omia vissyjä, asentajien vissyjä ja talkookaljoja. Vähän harmitti kun jäätiin noin nirkosesti alle sadan pullon, mutta sen verta noita oli että viereiselle palautusautomaatille samanaikaisesti osunut Ostarin Kake katsoi minua murhaavasti oman pullosaaliinsa takaa. Väläytin hymyn ja meinasin sanoa että "En mä näitä sun kadulta kerännyt". Näillä panttirahoilla sitten ruokittiin vanhemmat koko viikonlopun! 


Siellä isä ja poika keikkuu. Hyvää koittavat tehdä mutta priimaa pukkaa.

Loput koolauspuutkin nakuteltiin paikalleen kuistin päälle, käsin, koska naulaimen runkonaulat loppuivat juuri kriittisellä kohdalla!

Töissä meidän lääkintävaksi teki inventaariota omaan koppiinsa. Jäämistöistä löytyi vanhaa kipsinalussukkaa kaksi laatikkoa ja niitä tarjottiin minulle. Riemulla otin ne vastaan, koska juuri sellaisia olin kaivannut! Minäpä sitten näppäränä hoitajana askartelin Tubinetesta suojat meidän kaidetolpille. Eipähän hierry ja hinkkaannu. Kiitos vaan sairaala! Laihat on työsuhde-edut mutta sitäkin tarpeellisemmat! :)


Koko rivi tolppia sukan alla. Puuttuu vaan kipsi päältä :D


Me ollaan kesä rakennettu taloa ja niin on joku muukin. Ulkoverhouslautojen takapinnat on täynnä näitä ja Lentävien Hyönteisten Asiantuntijakeskus, eli mehiläisiä viljelevä ystäväni tiesi kertoa että pistiäisen pesä se siinä. Vauvat on olleet siinä sievässä jonossa niinkuin pyhäkerhon rappusilla!


Ahkeran punnerruksen jälkeen kodinhoitohuoneen puoleinen pääty saatiin kuistia vaille valmiiksi! Ihan parasta! Kuistin päätyseinä jäi vielä meille. Myös naapurin puoleinen, ylätason seinä laudoitettiin lähes loppuun. Tuosta on vain suoraa, ja sitten ne hölppien välit.

Emäntä visioi puukatosta.. Tuohon se tulee. Siihen sirkkelöin määrämittaan ylijäämäpuut talveksi. Pari kuutiota menee kun nätisti latoo. Keväästä voi sitten polttaa koko katoksen ja tehdään kesällä ihan oikea ulkorakennus.

 Minä ja äiti siivottiin tonttia koko sunnuntai aivan hillittömästi, kuvassa siistiä pihaa talon nurkalla. Saatiin mahtavasti aikaan ja nyt odottaa täysi peräkärry kipsilevylastissa kaatopaikalle vientiä. Note to self: Suojaa kipsilevyt, ne roskiinkin menevät, sateelta. Ettei tarvii lapioida sitä kipsiä sinne kärryyn myös ensi kerralla.. Riittää sitä siivottavaa vielä pariksi päiväksi ja etenkin kaatikselle vietäviä jätesäkkejä.

Tadaa! Julkisivu näyttää tältä! Nyt vaan rännejä, rintapeltejä ja räystäspellit ikkunoiden alle. Ja jokunen smyygi ja nurkkalista ja mitä näitä oli. 

maanantai 22. syyskuuta 2014

Lisää sisäseiniä ja takkaan laattapinta

Yllättäen takkamuurari olikin tänään käynyt laatoittamassa takan. Se on niin hieno! Aivan miljoona kertaa hienompi kuin osasin kuvitellakaan. Mattapinta ja himmeä hohde on juuri täydellinen. Kuvat eivät tee sille oikeutta, mutta koitetaan.


Iso tumma takka sopii tilaan täydellisesti!

Takka takaapäin. Pintakin näkyy paremmin.


Luukku puuttuu takasta edelleen. Kävi ilmi, että myös luukun kiskot olivat jääneet pois toimituksesta. No, tulevat ne sieltä ennenpitkää ja sitten saa luukutkin paikalleen ja tulet takkaan.


Savupiippu on Jalotakan elementtihormi. Sisälle tulevat rosteriputket ovat vielä muovin alla suojassa niin pitkään kun vaan voi.

Timpuri oli saanut loppujakin väliseinärunkoja pystyyn ylätason käytävälle. Lattiavalussa olevista sähköjohdoista yksi nippu oli valussa liukunut 5cm sivuun kohti alatasoa, joten koko seinää piti siirtää alajuoksun verran. Onneksi siirto onnistui mutkattomasti ja kaidehan "jouduttiin" jo aiemmin siirtämään alatason päälle, joten käytävä ei kaventunut liikaa. 

Kuvassa ensimmäisenä "mummun huone", vessan ovi ja sitten "koirien huoneen" ovi. Kuva on otettu kodinhoitohuoneen ovelta kohti ulko-ovea. Katossa näkyy jonossa ledivalojen johtoja. 

Sama toisesta päädystä, toiselta puolelta seiniä. Vessanpönttö on oikealla paikallaan, mutta koska tähän tulee ennenpitkää seinävessa, niin pönttö siirretään kodinhoitohuoneen vessaan pois tieltä.

Näiden huoneiden väliltä puuttuu enää väliseinät. Kahden makkarin väliin jää siis vessa ja vaatehuone. Lisäksi kuvanottajan kohdalla olisi teknisen tilan seinä, katosta valuva johtoryöppy näkyy ylläolevan kuvan alakulmassa. Loppuviikosta saisi putkarit tulla laittamaan hanakulmia ja sähkärit rasioita. Sitten saa alkaa tekemään teknarin seinää ja lattiaa, jotta saa lämmityslaitteen paikalleen! Ei enää kauaa, niin saa alkaa tekemään pintatöitä. Kittausta, hiontaa ja laattahommia. Tuntuu ihan hassulta. No, siihen on vielä matkaa. Sitä ennen pitää vielä villoittaa, levyttää ja laitella kalustetukia. 

Ja etenkin tehdä se pirun ulkoverhous loppuun.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Takka

Tällä viikolla viimein muurattiin takka! Vielä puuttuu luukku ja kaakelit pinnasta, mutta itse takka ja piippu seisovat komeana paikallaan. Tulikiveltä jäi uupumaan yllättäen kaksi kierrosta elementtejä, joten asennuskin kesti kauemmin kuin normaalisti eikä laattoja ehditty laittaa. Tosin mietittiin, että josko ne laittaisikin vasta sitten kun on esim. katon pinnoite roiskittu paikalleen, ei olisi niin paljon suojattavaa.
Siinä se on! Valtava. Paljon isompi kuin arvasin. Alkoi jo mietityttää että miksi ihmeessä se korotusosa piti ottaa vielä lisäksi.

Takka ylätasolta kuvattuna. Hyvin tulee kaiteen yli! Ilman korotusta olisi jäänyt kaidetta matalammalle ja mun mielestäni se olisi näyttänyt kummalliselta. Mä jo niin arvaan että kissat tulee tuolla päällä loikomaan 24/7..

Myös väliseiniä on tullut lisää tällä viikolla. Koko viikkoa timpuri ei ole ollut paikalla, mutta osan ainakin. Keittiön ja eteisen välissä on nyt seinä, samoin saunan ja kodinhoitohuoneen ja sen wc:n seinät ovat valmiit. Ylätason makuuhuoneiden seinien alajuoksut ja teknarin myös on liimattu paikalleen. Nyt keskellä taloa avarasti pönöttävä Arabian Porsliini on siirrettävä varmaankin pikkuvessaan odottamaan ison valmistumista, sillä se on poikittain yhden sisäseinän tiellä. Ei tarvitse pelätä siellä pikkuvessassa sitten että joku näkee ikkunasta kun on istunnolla.. :D

Meillä on keittiö! 

Kodinhoitohuoneen pikkuvessa

Kodinhoitohuoneen ikkuna ja suihkun ovea. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy ulko-ovi. Ikkunan alla on syvennys, "tyhjä tila" joka on, kiitos vaan ystäväni A, jätetty kuivaustelineelle! Enää ikinä se ei ole tiellä!!!

Mies kävi myös aamulla halpakaupassa ostamassa lämpöpuhaltimen. Yöt alkaa olla niin kylmiä ja ilma niin kostea, että taloa tarvii alkaa jotenkin lämmitellä, jo senkin vuoksi että takka kuivuisi. Suurin odotuksin käärittiin puhallin muoveista ja alettiin testata. Ei pihaustakaan. Ei mitään eloa koko koneessa. Vaihdettiin se voimavirtapistoke työmaajakajan toiseen pistokkeeseen, ohitettiin koko jakaja ja laitettiin suoraan keskuksesta, ei mitään eloa. Radio kuitenkin toimi jakajassa ja myös pääkeskuksen rasiassa. Koitettiin soittaa halpakauppaan saadaksemme ohjeita että jos kuitenkin vika on meissä, mutta eihän sieltä tietenkään vastattu.

Lopulta tunnin romplaamisen, ylikuumenemis-resetointinappuloiden painelun ja kiroilun jälkeen miehellä meni närvi ja hän lähti paikalliseen rautakauppaan ajamaan ja ostamaan kokonaan uuden. Viallinen vietäisiin maanantaina heti pois. No minä jäin siivoilemaan ja laittamaan kompuraa ja sirkkeliä valmiiksi ulkoverhoushommia ajatellen. Siinä sitten ihmettelin kun ei sahakaan ota sähköä jakajasta. Mietin jo että mikä hitto on vikana, kunnes alkoi raksuttaa. Sulake! Pääkeskuksessa oli palanut voimavirtasulake, joten se ei tosiaan antanut sitä voimavirtaa lainkaan ja myös osa tavan pistokkeista oli pois pelistä. Tavallisiin laitteisiin (vedenkeitin, radio, näitä koitettiin) sähköä tuli ihan hyvin niistä kahdesta pistokkeesta joita koitin. Koitin soittaa miehelle että keula kohti kotia, älä osta mitään! Mutta samassa kun puhelin hälyytti, kurvasi mies pihaan ja ällistyneenä tömisteli lämpimään taloon. :D Nyt meillä on sitten kaksi pohotinta. Toinen koitetaan silti palauttaa halpakauppaan..

Lopulta varsinaista työaikaa jäi minimaalisesti. Näperrettiin kuistin koriste/ilmarakolistat hölppien väliin loppuun ja purettiin tellingit ja siirrettiin ne huomista varten pitkälle sivulle. Toivottavasti huomenna valmista syntyy metreissä, ei senteissä. Myös ulko-ovet kannettiin Tädinmiehen avustuksella sisään, oli tunnustettava että kertakaikkiaan en saa niitä hievahtamaankaan, niin painavia ne olivat. Etenkin olohuoneen puutarhaovi, joka on lähes kokonaan lasiovi. Pikkasen kismitti kun ei kertakaikkiaan inahtanutkaan ovi. No nyt ne ovat sisällä lämpimässä, alkoivat nimittäin tarkasta varastoinnista huolimatta kerätä kosteaa pintaan. Niinkuin kaikki näillä sumuilla..

Valmis pääty, lopulta!! Alapihalla tellingit odottavat huomista punnerrusta, katonrajan laudoitusta siis.

Tässä tätä koristenäpräämistä jota on värkätty. Eli noitten näkyvien poikkihölppien väliin on askarreltu niin ulkoverhous että tuo peitelista. Ihan perCstä. Täytyy myöntää että osa peitelistoista on kiinnitetty sika-flexillä, koska kertakaikkiaan tommoisia pieniä nippeleitä ei saanut mihinkään naulattua ilman että jotain olisi haljennut/hajonnut!


Viikolla käytiin lähinnä siivoamassa tonttia ja tallentui kaikkea muutakin kameraan, tässäpä tätä kuvasaastetta lisää.

Roskaa, roskaa.. Vuosi sitten pilkotut rangat saivat kaverikseen kaksi kuutiota kieroa koolauspuuta, muuta silppua, trukkilavat ja jätesäkkejä. Siinä on sortteeraamista. 

Koko piha herttaisen sekaisin. Voi kun ehtisi yhden kokonaisen viikonlopun siivota!! Toivottavasti ei lumi yllätä. Tulisipa lumeton talvi niinkuin viime vuonna.

Polttopuiksi tarkoitetut koolauspuidenpätkät oli tullut paketoitua aivan liian tiiviisti. Maasta nouseva kosteus oli homehduttanut puun, ihan siis muutamassa viikossa. Nopeasti se käy.. Onneksi ei ollut mitään tärkeää, eikä tietty käyttämätön tavara olekaan tarkistamatta pressun alla, tiiviisti. 

Valtava hämähäkki löytyi pressun sisältä! Vieressä kakkoskakkonen, eli siis hämähäkin persus on noin vajaan tuuman halkaisijaltaan! Aivan käsittämättömän kokoinen elukka. Jalat levitettynä koko otus oli yli kaksi tuumaa halkaisijaltaan. *hrrr*


maanantai 15. syyskuuta 2014

Sisäseiniä pystyssä ja valmista pintaa

Viikonloppu meni jälleen ulkoverhouksen parissa. Kuvia en jaksanut enää illalla ottaa, aika takki tyhjä oli viikonlopun jälkeen. Työtahti ei päätä huimannut, saimme tehtyä pääsisäänkäynnin kuistin verhouksen ja hieman naapurin puoleista seinää. Mutta kun se päädyn pakertaminen hölppien muotoiluineen on niin puuduttavaa!! Lisäksi kun mies on perfektionisti ja minä uppoudun helposti pitkäksi aikaa suunnittelemaan ja pohtimaan erilaisia jiirejä, sahausjuttuja ja kiinnitystekniikoita, niin eihän siitä valmista tule. Tai tulee siitä, sitten joskus :)

Tänään maanantaina porhalsin töistä suoraan takan takusen maalaukseen. Viikonloppuna olin sitä kitannut ja hionut ja nyt se oli enää maalia vailla. Starkin kautta siis "kotio", koska piti viedä myös timpurille sika-flexiä, uretaania ja itselle maalitela. Yllätys oli suuri, kun päivän aikana timpuri oli saanut pystyyn väliseiniä!

Makuuhuoneen pariovet vasemmalla ja kodinhoitohuoneen ovi oikealla.

"Mummun huone" eli äitini huonetta, eli siis vierashuone. Äiti asuu niin kaukana että on naurettu, että vihdoin meillekin voi tulla yöksi kun on tilaa, eli siitä tuli heti mummun huone. Tuohon jo levytettyyn kohtaan tule varmaan piano, jota on niin kamala ikävä!!! Sen muuttaminen on niin kallista, etten ole saanut sitä mukaani sen jälkeen kun olen kotoa muuttanut pois. Jos olenkin jossain viihtynyt kauemmin kuin kaksi vuotta, niin ei ole ollut sopivaa seinää pianolle. Pitää nimittäin olla sisäseinä, ettei lämmönvaihtelut vaikuta puurunkoon ja lakkaan ja sitäkautta sointiin. Kerrostalossa olisi lisäksi pitänyt olla kevyt väliseinä, ettei ääni kulje rakenteissa naapureihin. Kun on muuttanut keskimäärin vuoden välein ja asunut yksiöissä ja kaksioissa, niin ei niitä sopivia väliseiniä ja pianonkuljetusfirman taksoja ole niin vaan löytynyt.. 

Meidän makuuhuonetta. Kyllä se on korkea!! Yksi ajatus on ollutkin siinä, että voi nukkua ovi kiinni eikä lopu happi yöllä. No nyt ei pitäisi :)

Saunan ikkunasta siivilöityy valo. Kodinhoitohuoneen vessan seinien alajuoksut liimattuina paikalleen tiilet painoina. 

Oli kyllä niin jännää! Se alkaa muistuttaa ihan kotia! Sai taas niin paljon puhtia ja energiaa tästä. Huomenna alkaa myös takan muuraus, se on yksi odotettu kohokohta myöskin. Siksi takan tausta pitikin vetää pohjamaaliin.


Maalia vailla! Kitattu ja hiottu pieteetillä. Hankalaa oli, koska kipsilevysauma (pystyssä vasemmalla, teippi kuultaa läpi tasoitteesta) oli eri tasossa.. Eli vasemmanpuoleinen levy oli 3mm syvemmällä kuin oikeanpuoleinen. Hyvä siitä mun mielestäni kuitenkin tuli leveällä lastalla kitaten. Lattiasta tuleva putki on korvausilma takalle. 


Tadaa! Koko ilta meni kun piti kolme kertaa maalata. Välissä piti tietty antaa kuivua. Maalatessa tajusin että tämä on ensimmäinen valmis sisäpinta, joka jää tälläiseksi for ever. Toki siihen tulee takka eteen, mutta hei, pintahommia tehdään! :D

Maalinkuivumista odotellessa kävin kantamassa savupiipun sisälle. Mies mainosti että ihan kevyitä ne elementit on. No on varmaan, ellei ole tämmöinen juuri ja juuri verenluovutukseen kelpaavan kokoinen! Hikeä kyllä pukkasi, mutta kannoin kuitenkin. Ensin tietty väärät piippuelementit (ne mitkä tulee katolle) ja sitten ne samat ulos ja oikeat sisään. 

Myös vastaava mestari tuli paikalle sattumalta maalinkuivaustauolla. Siitä olikin aikaa kun kävi viimeksi; silloin oli katon levytys aluillaan. Ulkoverhousta ja sen tuuletuksia tuli lähinnä katsomaan, mutta kiersi hän samalla sisäpuolenkin. Kehui että hyvältä näyttää ja etenkin sydäntä lämmitti ikkunoiden karmitiivistyksen kehut. Minä kun ahdistuin uretaanitsunamista ikkuna toisensa jälkeen kun niitä laittelin! :D 

Nyt taas tuntuu olevan sata volttia intoa eikä malttaisi odottaa että pääsee tekemään ja näkee lisää valmista! 

lauantai 13. syyskuuta 2014

Ulkoverhousta, hitaasti mutta varmasti.

Miehen isä saapui viikonloppuna ulkoverhousavuksi ja olipa mielenkiintoista seurata isää ja poikaa työssä yhdessä! Minä toimin sahurina. Kamalan paljon on miehillä yhteneväisiä eleitä, ilmeitä ja sanontoja! Välillä piti oikein kääntää pää pois kun alkoi naurattaa! :)

Siellä ne kiikkuu. Oven ylitykset tuotti hieman päänvaivaa mutta muutoin meni kuin Strömsössä!

Uskomattoman hienoa työtä kaikki putkien kierrot ja hölppien ympärystät. Itsellä ei olisi hermo riittänyt, mutta appiukko on lehmänhermoinen ja tarkka värkkääjä. Poikansa on tarkka, mutta ne lehmänhermot on vissiin vielä jälkitoimituksessa :D

Valmista pintaa. Kyllä näyttää hienolta! Kuistin pääty vielä.

Ihan oikean talon näköä jo.

Itse päästiin ihan yhtenä iltana tällä viikolla värkkäämään ja päkisteltiin naapurinpuoleinen seinä alkuun. Sitten tuli nälkä ja kurvattiin pizzerian kautta kotio. Viikonloppuna jatketaan taas pitkää päivää.


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kaidetta ja takankantoa

Timpuri oli käynyt tekemässä kaidetta sisälle. Kävin ostamassa liimapuuta, kiila-ankkureita ja kulmarautoja, siitä se sitten syntyi.

Alajuoksu liimattuna, kahi-tiilet painona. Sovittelin liimapuut vaan näön vuoksi paikalleen.


Harmillisen tärähtänyt otos valmiista kaiteesta, liimapuupalkin pätkä kaiteen yläjuoksua merkkaamassa.

Sähköt on tuotu nätisti ylös

Kaidetta ylätasolta. Mittailin, että valmiin kaiteen korkeudeksi tulee noin reilu 80cm. Minimi tuolle pudotukselle on 70cm, mutta se olisi aivan liian matala ja hassun näköinen. 90cm taas olisi mielestäni jo melko korkea, tietty itsekään en mikään hujoppi ole! :D Kävin lueskelemassa muutoinkin kaideasioista ja määräyksistä osoitteesta www.finlex.fi ja sieltä löytyy kaikenlaiset määräykset kaiteille, putoamiskorkeuksille ja kaidetyypeille. Enpä olisi uskonut että sekin on niin hirmu tarkkaa.


Perjantaipunnerruksena kannettiin takka sisälle. Vaikka oli hanskat kädessä niin rakot meinasi tulla käsiin ja pakarat huusi hoosiannaa. raskaiden vuolukivielementtien kanssa punnerrettiin ylös-alas rappusia!

Myös väliseinien alajuoksuja oli timpuri ehtinyt laittaa paikalleen. Kahi-tiilet vielä painoina.

Makuuhuoneen seinä

Kodinhoitohuoneen ja käytävän välistä seinää, vessanpöntölle tulee vesi tästä.

Meillä on itsellä ollut nyt keskittyminen ulkoverhoukseen. Talven alta pitäisi saada verhous kuntoon ja sitä pakerretaan seuraavaksi ja sisätyöt seisovat. 

tiistai 2. syyskuuta 2014

Ulkoverhouspakerrusta

Viime viikko meni pääosin sairastaessa, eli työmaalla ei tapahtunut mitään. Käytiin katsomassa että kaikki on kunnossa, mutta mitään ei oikeastaan tehty. Jotain uretaaneja pursottelin ikkunoiden karmitiivisteiksi, mies purki kuisteilta väliaikaiset tuet (kuva alla). Myös timpuri on ollut toisilla työmailla, joten meidän raksa seisoi.


Kuisti näyttää niin avaralta nyt kun ristikkäiset laudat purettiin. Rupesin miettimään että pitäisikö kuitenkin laittaa raput tuosta suoraan edestä, eikä yläpihan puolelta, sivusta, niinkuin suunnitelma oli. Jos laittaisi koko kuistin levyiset raput niin tulisi vähän pääsisäänkäynnin tuntua, mutta sitten taas kaiteen taakse ei voisi piilottaa mitään roinaa ja jättää roskiksia oven pieleen kun ne olisi kaikki paraatipaikalla ja näkyvissä tielle :D


Yksi vanhempi työkaveri kertoili joku aika sitten ajoista, jolloin he miehensä kanssa rakensivat taloa. Heillä oli sopimus, että välillä otettiin viikonlopun irtiotto, mentiin reissuun tai mökille ja sovittiin että perjantaina klo 17- sunnuntaihin klo 18 ei saa puhua rakennustyömaasta halaistua sanaakaan. Mielestäni se oli aivan nerokas keksintö. Kun ystävämme, keittiösuunnittelijamme, vanha koulukaverini "M" meni naimisiin lauantaina, päätimme ottaa oman irtiottomme. Koska häät olivat toisella paikkakunnalla, varattiin oikein huone hyvästä hotellista ja koiratkin laitettiin hoitoon. Raksapuheille tuli stoppi perjantai-illasta lähtien, ja päättyi sunnuntaiaamuun. Mikä mielettömän ihana viikonloppu! Syötiin hyvin, juotiin hyvin, pidettiin hauskaa, nukuttiin hyvin, käytiin kuumassa suihkussa ja maattiin aamulla pitkään sängyssä. Oltiin iloisia toisten rakkaudesta ja omasta onnesta! :) Suosittelen kaikille raksaajille tämmöistä.

Muutamana päivänä tässä on pakerrettu lisää ulkoverhousta töiden jälkeen. Hitaasti etenee kun nuo ikkunoiden ympärykset pitää tehdä niin prikulleen..

 Yhtenä iltana saatiin alkuun keittiön nurkka.

Sitten seuraavana päivänä siivottiin sisältä koko raksa ja ennen pimeää (ja kylmää!!!) ehti tehdä vain muutaman keroksen olohuoneen/makkarin kohtaa.

Olohuoneen ikkunoiden välinen palikkatesti.. Voi kiesus. Voin sanoa että jokatoinen palikka meni roskiin, koska suoraa smyygiä vasten ihan joka millin heitto näkyy tässä (miehen mielestä). Meni huutoäänestykseksi tämän teko joten hengiteltiin hetki syvään ja siirryttiin toiseen kohtaan. Tämän loppuun tekemisessä tarvitsee vielä jonkun lääkityksen.


Tämän illan jälkeen näyttää tältä. Timpuri poikkesi ja sanoi että onhan täällä nyt jotain ainekin tapahtunut hänen viime käyntinsä jälkeen. Ilmeisesti on huomannut että on vähän hissuksiin oltu viimeiset pari viikkoa.. 

Väliseinien pystytys siirtyy vielä. Edelle menee nimittäin sisällä olevan porrastuksen verhoilu ja kaiteen teko. Porrastuksen eteenhän, alatasolle, tulee takka. No nyt huomattiin että sähköthän on lattiavalussa tuotu porrastuksen eteen, parin sentin päähän. Piirustuksissa tosiaan on niin että kaiteen pitäisi alkaa alatasolta ja tulla ns. kevynä väliseinänä porrastuksen viertä ylöspäin ja muodostaa kaide. Sähkärit on tietty tuonut rasiat ja kaikki lattiavalussa, niinkuin muuallekin. Ongelmahan tässä on se, että joko pistorasioiden johdot pitää siis koteloida kun ne nostetaan lattialta seinään tuossa porrastuksen kohdassa ja jättää rasiat pintaan, tai sitten koteloida koko porrastuksen alataso mukaanlukien takan tausta. Päädyttiin jälkimmäiseen.



Kaiteen tolpat siis tulevat liimapuusta ja ne lähtevät jo alatasolta. Näin sitä alapuolista "seinää" saadaan tuotua topan verran ulospäin ja sinne saa sähkörasiat piiloon. Tästä mahtavasta visiointikuvasta joka yläpuolella näkyy ;) voi huomata, että ylätason kaide tulee lasista. Netissä pikainen tutkiminen osoitti, että kaidelaseja ja kiinnitysheloja saa myös mittatilauksena, ja se on todella paljon halvempaa kuin valmis lasikaide. Meillähän oli muutama tarjous ja kaiteet oli 1500€ luokkaa tuohon meidän reilulle neljälle metrille. Näille laseille hintaa tulisi varmaan noin 650€. Päälle liimapuutolppia muutama, kulmarautoja, kiinnitysankkureita ja loput löytyykin omasta takaa. Lopputulos pitäisi näyttää aikalailla tältä:


Oikein kiva mun mielestä ja hyvä kompromissi lasikaiteen ja puukaiteen välillä. Lasin sävystä ei ole vielä visiota, mutta veikkaanpa että maitolasiin päädytään. Meidän eläinmäärällä ei välttämättä tommoinen kirkas lasi oo kovin mukava siistinäpidettävä.

Ensi viikolla on takan asennus. Tällä viikolla se siis pitää vielä kantaa sisälle. Kauhulla odotan..!