No minäpä siis suuntasin aamupäivästä Ramirentille hiomakonetta hakemaan. Kyselin miten masiina toimii ja nuori miesmyyjä selitti, kunnes alkoi katsoa minua epäillen. "Niin siis kuka sen lattian oikein hioo?" No minä olin tietenkin itse meinannut hioa kerta olen vapaana. Ystäväpariskunnan mies sanoi minulle aikanaan että se ei ole voimalaji, vaan tekniikkalaji. Kaltaiseni kääpiökin siis kykenisi siihen, ja minullahan on vakaa usko omiin kykyihini. Myyjämies kuitenkin katsoi minua huolestuneena ja selitti, miten todella vaikeaa hiominen on. Hyrrä sinkoilee ja tanssittaa käyttäjäänsä helposti. Aloin miettiä, että kohta se ottaa koneen takaisin. "Mies sen lattian hioo", päätin vastata.
Raksalla raahasin 40kg painavaa konetta ja hiomakiveä autosta sisälle ja epätoivo alkoi vaivata. Onneksi parahultaisesti Tädinmies tuli piipahtamaan kauppareissulla ja totesi että "Ihmisiä ne on kaikki jotka näitä koneita käyttää!" joten rohkeasti härkää sarvista vaan. Ystäväpariskunnan mies oli antanut kultaiset neuvot harjoitella keskilattian tuntumassa ja onneksi tein niin. Muutaman vauhdikkaan kevätjuhlaliikkeen jälkeen alkoi kuitenkin tatsi löytyä. Ja jälkeä alkoi syntyä! Yllätyksekseni huomasin että hiominen muistutti paljolti entisen ponini ratsastamista kovalla tuulella. Kun se pingottuneesti tanssahteli edes hetken tasavauhtia, se näki tai "koki" jotain ja ponnahti paikaltaan, mutta jos itse reagoi tarpeeksi nopeasti, sen ponnahdus jäi vain vaimeaksi nykäisyksi ja aikeeksi. Varsinkin lattiakaivojen ympärillä kaadot tekivät menosta kovin "tuulisen" ja sai todella keskittyä. Muutoin kuitenkin hiominen oli yllättävän helppoa.
Harjoittelua keskilattialla
Tehtyä ja tekemätöntä pintaa.
Soitin hetken hiottuani timpurillemme, joka onneksemme (ja omaksi epäonnekseen) asuu vain kivenheiton päässä meidän raksaltamme. Tajusin nimittäin melko pian, etten tiedä lainkaan miltä valmiin pinnan tulisi näyttää. Hionko vielä lisää? Vai vähemmän? Onko tumma kohta sitä itteensä vai sitä "limua"? Vai onko se vaalea kuitenkin toivottava lopputulos? Timpurimme (ihan selvästi huokaisi ja) lupasi tulla kun lopettaa toiselta työmaalta. Yllätys oli minulla melkoinen, kun sain ihan kehuja, että tämäpäs näyttääkin oikein hyvältä!
Samalla sovittiin huomisen töistä. Timpurimme on ollut siis toisella työmaalla sillä aikaa kun me olemme pakertaneet koolauksia ja sähkäri roikanvetoa. Lopulta päästään levyttämään kattoa! Siis timpuri pääsee. Se on oletettavasti todella kypsää hommaa, jos oli koolaaminenkin ihan hanurista. Mietinkin tänään, että noin niinkuin avioliiton näkökulmasta rakentamisajan parasta parisuhdeterapiaa on kyllä ollut tuo meidän Timbermann. Tuntitaksakin on puolet vähemmän mitä terapeutilla ja timpuri saa aikaan käsittämättömän määrän konkreettista apua avioliitolle :D
Toisen paikkakunnan Ramirentilta mies haki levyhissin, semmoisen isomman mallisen (=kalliimman) johon saa kallistuksen. Pienempiin, jollaisia meidänkin lähivuokraamossa olisi ollut, ei kallistusta saa ja niissä olisi nosto loppunut 40cm kesken. Tätä täysin ennalta arvaamatonta ihanuutta se vino, korkea sisäkatto sitten teettää.
Kastelli muuten oli siirtänyt höyrynsuluista ja teipeistä rahat tililleni. Samoin pihaan on tuotu nippu uutta koolauspuuta. Nyt vaan nipun nähtyäni aloin miettiä että noinkohan sekään riittää.. Etenkin kun mies tänään viskoi jorpakkoon vähintään saman verran lisää kieroja.
Pikantti yksityiskohta tähän loppuun. Meille tulee keittiöön aivan ultimaattumi hieno, edistyksellinen, sisältä valaistu ja moderni Aamiaiskaappi. Se on siis keittiön kiintokaluste, jossa saa ovet koko pöytätason ja ylähyllyjen eteen! Sinne taakse piiloutuvat sheikkeri, paahdin ja vedenkeitin. Siellä suojassa saavat jäähtyä kissojen ulottumattomissa tuoreet pullat ja muut. Sähkärin suussa meidän hieno Aamiaiskaappimme oli kuitenkin saanut arkisemman nimen Murokaappi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti