Päivällä sensijaan on saatu valmista tehtyä! Timpuri aloitti katon levytyksen ja kyllä todella kannatti ulkoistaa. Kun nyt valmista kattoa katsoo, niin huomaa että niitä valaisimia ja rasioita on PAL-JON. Niin paljon että en tiedä olisko avioliitto kestänyt :D
Tästä lähtee. Makuuhuoneen nurkasta alkoi timpurin homma. Levyhissiä metsästettiin ihan kahden kunnan takaa, kun meidän "omassa" Ramirentissä se oli vuokrattuna, tietenkin.
Matalaa osaa valmiina ja korkeammalle mennään. Levyhissi piti olla siis korkeinta mallia ja kääntyvällä kulmalla, kun on vinokatto. "Tavallisia" olisi ollut kaksikin tarjolla oman kunnan Ramirentilla, muttei tätä. Yllättävän halpa se oli, 15€/vrk. Meillä se oli koko viikon, maanantai-iltapäivällä haettiin ja perjantaina puoliltapäivin palautin.
Siinä se on! Valmis levytys katossa. On valoisaa ja yllätyksekseni huomasin että meillä kaikuu!
Keittiön valoille reiät tehtynä. Kyllä niitä piisaa, mutta on ne ledit sitten huolettomat. Valittiin sellaiset, joissa valo siroaa leveälle, jotta ei tule spottimaista tunnelmaa. Vino sisäkatto olisi kuitenkin saanut spotit osoittamaan metrin vinoon..
Lauantai-aamuna saapuivat meidän pihakivet. Niitä tuotiin kolme kuormaa.. Mies kauhisteli että mitä mä olen mennyt tekemään! Naama valkoisena se pohti jo tulevia kesiä, jolloin nakuttelee 24/7 kivetystä.. ;)
Osa kivistä on käytettyjä, osa uusia. Lavat on seisseet puutarhaliikkeen pihassa jo jonkun aikaa ja lavojen kunto oli sen mukainen. Mitään väliaikaista säilytystä ei olisi kyllä enää nämä pakkaukset kestäneet. Siinä ovat kunnes pihalle levitetään. Aamen.
Uutta ja vanhaa, pikkunoppaa ja isompaa. Blogistilla alkoi tietysti villit visiot heti pyöriä päässä, näen jo kaikenlaisia kujia ja pöytäryhmänpaikkoja mielessäni..
Ja sitten sitä pirullista lasivillaa. Tänään sunnuntaina puserrettiin 50mm levyvilla vielä seiniin, ja seinien levytyksen voi sitten aloittaa. Jos villa pölysi välikatossa niin pölysi se sisälläkin. Yskittiin, niistettiin, pärskittiin. Muttei sentään hikoiltu! Kuvassa näkyy myös työkaverilta lainattu kunnollinen imuri, jolla imuroin lattian hiomisen jäljiltä pölyä. Suurimmat otin lastalla ja rikkalapiolla, ja imurilla loput. Mies aloitti villoitusta sillä välin. Villoituksen puolivälissä kävi hyvin selväksi, että pidän imurin lainassa vielä hetken, koska nyt se talo on sitten täynnä lasivillapölyä.. Murh.
Keittiöön saatiin noin sadan konsultaatiopuhelun jälkeen (sori vaan M!!) viimein keittiökaappien tuet paikoilleen. 12mm vanerista sahattiin 15cm leveää soiroa, jonka alle nikkaroitiin 34mm paksut kapulat. Ne sitten ruuvattiin/naulattiin tuommoisiksi takatuiksi. Samalla tuli mittailtua ikkunaa suhteessa alakaappien ylätasoon ja hitsit, on kyllä millilleen! Ei ole varaa heittää puolta senttiäkään.
Kaiku talosta alkoi hävitä pikkuhiljaa villan myötä. Lopulta oli taas ihan umpiohiljaista!
Nyt alkaa orientoituminen työviikkoon. Saa nähdä miten tästä edetään, työpäivien jälkeen. No, onneksi ei ole kiire. Tehdään sitä vauhtia mitä tehdään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti