Toinen kummallinen juttu on muut ihmiset, jotka kyselevät että koska on tarkoitus muuttaa uuteen kotiin? Ilmeisesti meillä on työtahdissa sitten kuitenkin löysiä, kun ei olla vielä siinä pisteessä vaikka talopaketti tuli pre-cuttina tontille JO KOLME KUUKAUTTA sitten. Olen vastannut kyselyihin, että tarkoitus on muuttaa sitten kun talo on valmis. Tämä poikii naureskelua että hehheh, joojoo mutta KOSKA se on valmis? Tuntuu hassulta että ihmiset ei oikeasti ihan ymmärrä että en minä tiedä. Se on valmis sitten kun siinä ei ole enää tehtävää? Tähän saavat kyselijätkin tyytyä. Totuus kun on, että en minä tiedä. Talo on meidän ensimmäinen, en osaa yhtään arvioida että kuinka paljon aikaa menee mihinkin. Olisi hienoa osata visioida vedenpitävä aikataulu ja sitten mennä sen mukaan, mutta kun kahden muun alan ihmisen raksaaminen on aika ennalta-arvaamatonta touhua niin vaikea on tietää paljonko mikäkin työvaihe vie aikaa meiltä. Se on valmis sitten kun se on valmis.
Vakuutusyhtiöltä tuli nopeasti korvauspäätös, rahoja vielä odotellaan. Ollaan Pohjolan bonus-asiakkaita, joten omavastuutakaan ei mene. Tämä oli yllättävä posiitiivinen asia! Mehän vaihdoimme asuntolainan yhteydessä kaikki vakuutukset kanssa OP-konserniin ja tämä oli ensimmäinen korvaushakemus sinne. Nopeasti tuli kyllä ja kaikki meni hyvin, vaikka valittelivatkin että voi kestää kun myrskytuhoja ja vahinkoja tuli samanaikaisesti korvauspalveluun ympäri maata satoja.
Reklamaatiota on edessä myös Kastellille. Katon höyrynsulkuja tehdessä huomattiin että sekä muovi että teippi loppuvat kertakaikkiaan kesken. Kävin ostamassa lisää ja soitin Kastellille. Ystävällinen nainen asiakaspalvelusta käski skannata kuitit ostoista ja rahat vähennetään viimeisestä maksuerästä. Sain myös laskutuskoodin, jolla jatkossa vastaavassa tilanteessa voisi rautakauppa laskuttaa Kastellia suoraan. Samalla mainitsin koolauspuista, joista on todella harmillisen iso osa aivan vänkyrää. Tästä laitan nyt kuvia vielä sähköpostilla ja he reklamoivat omaa alihankkijaansa. Toivottavasti saadaan uutta tavaraa tilalle, koska pelkäänpä että kakkoskakkonenkin loppuu sitten kesken. Yksi pääty on vielä ulkoapäin koolaamatta ja alaslasku tekemättä.
Kieroa on, niinkuin huomaa. Tätä on varmaan 50kpl, tämmöistä käyttökelvotonta. Sitten lievempiä kiemuroita on vaan pakotettu paikalleen. Täysin suoraa tavaraa on varmaan 10% koko määrästä. Yhteen suuntaan kieroa vielä käyttäisi mutta esim. spiraalisti kierot on täysin polttopuuta.
Sähkörit ovat huhkineet raksalla nyt kolme päivää. Roikkaa on vedetty niin pirkuleesti! Katosta roikkuu johtoa kuin viidakosta liaaneja.
Komentokeskus, eli tekninen tila.
Blogisti itse sai viimein eilen villoitettua yläpohjan. Meillehän tulee siis 100mm levyvilla lasivillaa ja sen päälle 400mm puhallusvilla, Ekovillaa. Oli ihan taatusti aivan viimeinen lasivilla mitä asennan enää koskaan. Yläpohjassa lämpöä on varmasti lähemmäs 60 astetta, koska ulkona varjossakin oli 31. Musta betonitiilikate oli varannut koko päivän itseensä lämpöä ja luovutti sitä todella tehokkaasti myös alaspäin. Siellä muovin ja katon välissä, kutisevia ja kirveleviä villoja asetellessa mietin että siinä on sarkastisuuden huippu saavutettu kun villapaalissa lukee että "Helppo asentaa!" ja peukutuskuva. Hah!!
Yksi iso mukavuustekijä loisti läsnäolollaan kun saavuin työmaalle eilen. Vessanpönttö!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti