lauantai 5. heinäkuuta 2014

Lattiavaluvalmius

Kuluneella viikolla on ohjelmaan kuulunut allekirjoittaneella lähinnä kolmivuorotyön parhaita paloja, eli nihkeät työvuorot eikä yövuorojen päätteeksi jaksa tehdä mitään. Mies (ja timpuri) sensijaan on vuorostaan ahkeroinut ja kuvareportaasi kertoo seuraavaa:

Koko lattia verkotettiin harjateräsverkolla keskiviikkona. Mies ja timpuri yhdessä puuhasivat tämän. Reunoilla näkyy höyrynsulkumuovit, ne piti väliaikaisten vinotukien vuoksi laittaa tälleen soirona alareunaan. Teipataan sitten kiinni yläosaan. 

Valmis tuotos. Kuten (epäselvästi) näkyy, teknisen tilan ovea piti hieman muovata.. Teräsverkot eivät mahtuneet ovesta sisään. Yleensä terassin ovi on kuulema 230 korkea, paitsi tietenkin meillä. Sensijaan että käsin olisi leikkureilla pätkinyt jokaisen teräsverkon, timpuri päätyi tekemään custom-oviaukon :D

Takan vahvistettu kohta. 


Torstaina kävin tontilla toiveena tavata meidän sähköasentaja. Tapasin yhden palkollisen ja yhden oppipojan, mutten tätä varsinaista miestä kenen kanssa on puhelimessa urakasta ja muusta sovittu. Kuvassa siis sähköputkia, lattianrajaan tulevia pistorasioita varten on vedetty valuun putket ja nostettu ylös. Porrastuksessa oleva vaneri on muuten stoppi ylätason valun reunaa varten. Tällä tavoin tulee koko reuna. 


Teknisen tilan härdelliä. 

Huomenna sunnuntaina olisi tarkoitus käydä tontilla ja ehkäpä jopa aloitella ulkolaudoituksen koolauksia. Saa nähdä. Koska viikko kului luvattoman nopeasti ihmetyövuoroissa ja lauantai kului kylästellessä niin ei tullut käytyä kompura- tikas- eikä tellinkikaupassa, joten voi olla että vaan kattellaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti